Yhdysvallat on kiristänyt maahan saapuvien lentovuorojen turvamääräyksiä. Finnairista kerrotaan, että uudet turvaohjeet ovat voimassa toistaiseksi.
Määräyksiä tiukennettiin nopeasti sen jälkeen, kun lentomatkustajan sanottiin yrittäneen viime yönä Suomen aikaa terrori-iskua ennen koneen laskeutumista Yhdysvaltoihin. Epäilty saapui lennolla Hollannista tapaninpäivän vastaisena yönä.
Finnairin mukaan uudet turvaohjeet edellyttävät, että matkustajille tehdään uudelleen turvatarkastus lähtöportilla käsin.
Lentomatkaa koskevat määräykset puolestaan muuttuvat niin, että matkustajan pitää pysyä istuimessaan viimeinen tunti ennen laskeutumista. Matkustaja ei myöskään saa koskea viimeisen matkatunnin aikana käsimatkatavaroihinsa.
Lisäksi matkustajalla ei saa olla loppumatkan aikana sylissään henkilökohtaisia matkatavaroita, peittoja tai tyynyjä.