AC Oulun onni omissa käsissä

Unelma oululaisesta jalkapallon pääsarjajoukkueesta elää juuri tällä hetkellä korkealla. Kun sarjakierroksia on jäljellä kaksi, AC Oulu on toisena tasapisteissä Atlantiksen kanssa.

Unelma oululaisesta jalkapallon pääsarjajoukkueesta elää juuri tällä hetkellä korkealla. Kun sarjakierroksia on jäljellä kaksi, AC Oulu on toisena tasapisteissä Atlantiksen kanssa.

AC Oulun kannalta tilanne on selvä. Joukkue ei tarvitse muiden apuja, vaan kaikki on sen omissa käsissä.

"Emme me sarjataulukkoa tuijottele, eikä se ole meille mikään raamattu ole, mutta tiedostamme oman tilanteemme", joukkueen valmentaja Harri Kampman, 52, toteaa rauhallisesti.

Liigaan nousee Ykkösen kaksi parasta. Tasapisteissä sijoituksen ratkaisee maaliero.

Helsingin Viikingit voi varmistaa jo ensi lauantaina sarjanousunsa liigaan, mutta kilpajuoksun kaksi muuta osapuolta, AC Oulu ja Helsingin Atlantis, joutuvat varmasti taistelemaan paikasta auringossa aina viimeiselle kierrokselle saakka - käy lauantain kierroksella miten tahansa.

Todellinen loppuhuipennus nähdään siis Oulussa Castrenin kentällä lauantaina 21. päivänä lokakuuta, jolloin vastakkain ovat juuri AC Oulu ja Atlantis.



Oma tekeminen
kaikkein tärkeintä


Kampman ei katsele kahden viikon päähän vaan pysyy tiukasti tässä päivässä.

"Teemme oman työmme niin hyvin osaamme ja katsotaan sitten, mitä siitä seuraa", Kampman jatkaa.

Sijoitus kärkikolmikossa näkyy vallitsevassa ilmapiirissä.

"Mitä lähemmäksi olemme päässeet tavoitettamme, sitä uskottavampi joukkueesta on tullut", Kampman mainitsee.

Joukkue on nyt pelannut viisi voitto-ottelua putkeen. Sitä ennen kone yski, ja nousuviiva oli karata liian kauas.

"Olemme rakentaneet joukkuetta niin, että nyt siihen on tullut tietty permanentti. Olemme harjoitelleet ja pelanneet hyvin", Kampman vahvistaa.



Jatkaako Kampman Oulussa?


Vaikka joukkue etenee täysin aikataulussa ja sarjanousu on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin seuran historiassa, kausi ei ole ollut pelkkää paraatimarssia.

"Tiettyjä häiriötekijöitä on ollut, mutta olemme sulkeneet ne pois", Kampman valaisee, mutta ei lähde yksilöimään ongelmakohtia.

Hänen sopimuksensa on yksivuotinen, mutta tässä vaiheessa jatkosta puhuminen ei ole ajankohtaista.

"En ota siihen mitään kantaa."



Ollo saattaa pelata Lappeenrannassa


Joukkueen terveystilanne on hyvä. Tosin Jukka Puurunen on koko loppukauden sivussa, mutta muutaman viikon loukkaantuneena ollut joukkueen toinen kamerunilaisvahvistus Ollo lähtee Lappeenrannan pelireissulle mukaan.

"Pelaako hän, vai istuuko vaihtopenkillä, sen näyttävät tämän viikon harjoitukset", Kampman toteaa.

Joukkue harjoittelee alkuviikon kovaa ja pitää torstaina huilipäivän. Perjantaina linja-auton nokka suuntaa kohti kaakkoa ja lähtee nielemään kilometrejä kohti Lappeenrantaa.

Vaikka Rakuunat on sarjajumbo ja varma putoaja sarjaporrasta alemmaksi kakkoseen, Kampman nostaa varoittavan sormen pystyyn.

"Rakuunat voitti hiljattain RoPS:n. Uskon, että tuo lopputulos saa joukkueen ymmärtämään, ettei ottelusta tule helppo."

Harri Kampman on 22-vuotisen valmentajauransa aikana nostanut kolme joukkuetta ykkösestä liigaan; 1989 Kuusankosen Kumun, 1991 MyPa:n ja 1999 TamU:n.

Oulussa on pelattu pääsarjatason jalkapalloilua edellisen kerran vuonna 1994, jolloin OTP:n ja OLS:n yhteenliittymä FC Oulu putosi liigasta.

Ilmoita asiavirheestä