Syksy ja lähestyvä talvi suosivat meikissä lämpimiä, luonnollisia ja maanläheisiä sävyjä. Odotettavat tuulet ja tuiskut asettavat päivämeikille kovia haasteita. Päivän mittaan sotkeutuva tai haalistuva meikki lienee monen naisen päivittäinen ongelma, vaikka meikin tekemiseen käytetään aamulla pitkä tovi. Kestävän ja raikkaan päivämeikin salaisuus löytyy meikkipohjasta, joka myös suojaa, peittää ja ennaltaehkäisee couperosa-ihoa.
Nestemäinen meikkivoide liukuu helposti pois suomalaisessa säässä, kun taas vahamaisella meikkipohjalla saa peittävämmän ja kestävämmän tuloksen.
"Tärkeää kuitenkin on, ettei vahamaista meikkipohjaa ja puuteria levitä liikaa, sillä tuloksena on nukkemainen ja luonnoton vaikutelma. Kostutetulla sienellä lopputuloksesta saa ohuemman ja luonnollisemman", Parturi-kampaamo Terttu & Hair shopin SKY kosmetologi-maskeeraaja Jonna Salomaa neuvoo.
Myös silmämeikin teossa on hyvä muistaa huolellinen pohjustus ja puuterointi.
"Ripsiin kannattaa suosia vedenkestävää vaihtoehtoa. Luomiin kannattaa levittää pigmenttirikkaita luomivärejä. Voidemaiset värit karkaavat luomivakoon helpommin kuin puuterimaiset. Eyeliner on rajaukseen kestävämpi vaihtoehto kuin kajal", Salomaa listaa pitävän silmämeikin saloja.
Oikean tuotteen etsintään kannattaa kysyä neuvoa, sillä etenkin meikkivoide valitaan usein väärin. Perusohje on, että kesäksi ja talveksi on syytä hankkia oma voiteensa.
"Yleinen virhe on, että iholla käytetään väärän väristä meikkivoidetta. Voide tummuu kuivuessaan pari astetta ja näyttää luonnonvalossa erilaiselta kuin sisätiloissa. Toinen perinteinen virhe on, että meikkipohja jätetään kokonaan pois ja käytetään pelkkää ripsiväriä sekä huulipunaa."
Laiskan meikkaajan päivämeikki syntyy meikkipuuterin avulla.
Kestovärjätyt kulmat ja ripset säästävät taasen aikaa kiireiseltä.
Myös paperipuuteri voi päivän mittaan olla kiireiselle oiva apu, joka poistaa kasvojen kiillon, mutta ei puuterin hienojakoisuuden ansiosta paakkuunnu iholle.
"Päivämeikkiä ei kuitenkaan kannata korjata puuterilla, jos meikkipohja on liukunut pois. Puuteria lisäämällä meikki näyttää loppupäivästä kuivalta eikä puuterilla ole kaivattua peittävyyttä", Salomaa muistuttaa.