Kan­sa­lais­lii­ke jär­kyt­tyi uraa­ni­lu­vis­ta

Uraanikaivoksia vastustava kansalaisliike on syvästi pettynyt kauppa- ja teollisuusministeriön päätökseen myöntää uraanin valtausluvat Enoon ja Kontiolahdelle. Kansalaisliike oli valmistautunut ikävään päätökseen, mutta toivon kipinä toisenlaisesta ratkaisusta eli loppuun saakka.

Uraanikaivoksia vastustava kansalaisliike on syvästi pettynyt kauppa- ja teollisuusministeriön päätökseen myöntää uraanin valtausluvat Enoon ja Kontiolahdelle. Kansalaisliike oli valmistautunut ikävään päätökseen, mutta toivon kipinä toisenlaisesta ratkaisusta eli loppuun saakka.

-- Tuntuu ihan kamalalta. Toivottiin, että ministeriössä ymmärrettäisiin yksityisten maanomistajien ja paikallisten näkemyksiä. Nyt meidät pannaan maksamaan kerskakulutusta, arvioi kansalaisliikkeen aktivisteihin kuuluva Marja-Liisa Tanninen Enosta.

Tannisen mielestä Cogema/AREVA-kaivosyhtiöllä on selkeä halu kaivoksen perustamiseen. Yhtiö tietää Tannisen mukaan, että valtausalueella on riittävästi uraania louhintaa varten.

-- Eivät ne tule puuhastelemaan tänne meidän metsiimme ja rahaa polttamaan. Kyllä tämä on samalla viesti myös muualle Suomeen, että valtauslupia tulee jatkossa lisää, Tanninen murehtii.

Kansalaisliike kokoontuu keskiviikkona Joensuussa päättää jatkotoimista. Tanninen on varma, että valitustie aiotaan käyttää loppuun saakka.

Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Pentti Hyttinen suhtautuu valtauslupiin huomattavasti maltillisemmin. Hyttisen mielestä KTM otti kansalaisten mielipiteen huomioon selvästi paremmin kuin odotettiin.

-- Siellä on monia ehtoja, jotka ovat tulleet kansalaisten palautteen perusteella. Kaivostoiminnan tulo maakuntaa olisi ilman muuta myönteinen asia, mutta kukaan ei tietenkään halua uraanikaivosta takapihalleen, Hyttinen huomautti.

Hyttisen mielestä käytettävissä oleva tieto on kuitenkin liian epämääräistä. Esimerkiksi ympäristövaikutuksista on saatava tarkempaa selvitystä jo ennen etsinnän aloittamista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä