Par­haas­sa työ­iäs­sä olevat saavat eniten Kelan etuuk­sia

Parhaassa työiässä oleville eli 35-39-vuotiaille maksetaan eniten Kelan etuuksia. Viime vuonna heille maksettiin noin miljardi euroa, mikä on 10 prosenttia Kelan etuusmenoista. Lapsilisien osuus näistä oli 37 prosenttia ja sairausvakuutuskorvausten 27 prosenttia. Tälle ikäryhmälle maksettiin runsaasti myös yleistä asumistukea ja työttömän perusturvaetuuksia.

Lapsille maksettiin selvästi vähemmän Kelan etuuksia kuin muulle väestölle. Viime vuonna Kela maksoi alle 15-vuotiaille eri etuuksina 173 miljoonaa euroa. Etuuksista tärkein oli lapsen hoitotuki.

Kelan etuuksien saajia ikäryhmittäin selvittää suunnittelija Timo Partio Sosiaalivakuutus-lehden tuoreimmassa numerossa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä