Tuu­su­lan kou­lu­pa­los­ta suuret va­hin­got

Vaunukankaan alakoulun palo aiheutti mittavat aineelliset vahingot. Sunnuntai-iltana päivystävä palomestari Arto Latvala arveli, etteivät koululaiset pysty palaamaan opinahjoonsa lainkaan tällä kevätlukukaudella.

Sanomalehtikeräyslaatikosta syttynyt tulipalo vaurioitti pahoin Vaunukankaan koulua Tuusulassa.
Sanomalehtikeräyslaatikosta syttynyt tulipalo vaurioitti pahoin Vaunukankaan koulua Tuusulassa.
Kuva: Vesa Moilanen

Vaunukankaan alakoulun palo aiheutti mittavat aineelliset vahingot. Sunnuntai-iltana päivystävä palomestari Arto Latvala arveli, etteivät koululaiset pysty palaamaan opinahjoonsa lainkaan tällä kevätlukukaudella.

Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta noin kello 19.15, ja vielä iltayhdeksän jälkeen palo tuli riehui rakennuksen kattorakenteissa. Sammutustöiden arveltiin kestävän ainakin maanantaiaamuun.

Paloa oli sammuttamassa 25 yksikköä ja noin 80 palomiestä koko Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueelta sekä Helsingistä.

-- Koulu palaa ja raivaustöitä tehdään edelleen. Palo on sinällään jollain tavalla hanskassa, ettei rakennus ole ilmiliekeissä. Mutta palo on erittäin syvällä kattorakenteissa, joita raivataan koko ajan auki, Latvala kertoi puoli kymmenen aikaan sunnuntai-iltana.

Palovahinkojen lisäksi rakennus sai mittavia savu- ja vesivahinkoja. Lisäksi koulu kärsinee hänen mukaansa rakenteellisista vaurioista.

Hälytyskeskuksen mukaan palo alkoi mitä ilmeisimmin sanomalehtien keräyslaatikosta, josta se on levisi kattorakenteisiin.

-- Tällä hetkellä on vahva epäilys siitä, että palo olisi lähtenyt lasten ilotuliteleikeistä. Poliisi selvittää asiaa, Latvala sanoi. Rakennuksessa ei tiedetä olleen ketään sisällä palon syttymishetkellä.

Palon sammuttamista hankaloitti pakkanen, joka jäädytti koulun peltikaton. Kymmenillä palomiehillä oli vaikeuksia pysytellä katolla pystyssä.

Vaunukankaan 300:n oppilaan koulu on valmistunut vuonna 1986. Samassa pihapiirissä on myös päiväkoti, joka on kuitenkin säästynyt palolta.

Koulun lähellä on myös asutusta, mutta päivystävän palopäällikön Pertti Katajan mukaan lähitalot eivät olleet vaarassa.

Ilmoita asiavirheestä