Sar­ja­kär­ki jyräsi RB-Ou­lun

LiigaRB-Oulu-Kärpät 4-10 Oulu Kotijoukkueen hermokontrolli pysyi sunnuntaina aisois

RB-Oulu-Kärpät 4-10

Oulu Kotijoukkueen hermokontrolli pysyi sunnuntaina aisoissa puolentoista erän ajan. Ottelun jälkimmäisellä puoliskolla RB-Oulu sortui jäähyihin ja helppoihin pallonmenetyksiin, joista liigan kärkijoukkue rankaisi armotta.

Toisen erän puoleenväliin ajoittunut jäähysuma maksoi isännille kaksi takaiskumaalia. Hannu Suorsan ja Juha Heikkisen hankkima 2-1-johto kääntyi muutamassa minuutissa takaa-ajoasemaksi. Juhani Harjunpää ehti istua päätöserän alussa väärästä vaihdosta tuomittua rangaistusta vain kaksi sekuntia, ennen kuin Hannu Tala laukoi porilaisille 4-2-osuman.

"Provosoiduimme tänään ehkä turhan helposti. Osan jäähyistä voi taas laittaa liiallisen innokkuuden piikkiin", RB-Oulun valmentaja Tuomo Jaukkuri totesi.

Lasse Eskelinen herätteli vielä ajassa 45.09 laukomallaan 3-4-kavennuksella toiveita oululaisten kauden ensimmäisestä kotivoitosta. Kuittaus tuli kuitenkin kaksi minuuttia myöhemmin, kun porilaiset katkaisivat keskialueella oululaisten rynnistyksen ja kääntyivät ylivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi Niko Papinaho (2+1) iski voittomaaliksi jääneen 5-3-osuman.

Sarjassa eniten täysosumia läiskinyt Kärpät antoi ottelun lopussa maalirikkaan oppitunnin viimeistelyongelmista koko talven ajan kärsineelle RB-Oululle. Pörssikärki Mikko Peltonen rohmusi tehot 3+3.

"Ajattelimme ehkä liikaakin hyökkäyspeliä, ja keskittyminen pääsi herpaantumaan. Kärpät teki 3-4 maalia helppojen pallonmenetysten seurauksina", Jaukkuri laskeskeli.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä