Nuo­ru­kai­sel­le hur­jas­te­lus­ta sakkoja

Kuusamontiellä hurjaa ylinopeutta ajanut nuorukainen tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 35 päiväsakkoon käräjäoikeudessa tiistaina.

Kuusamontiellä hurjaa ylinopeutta ajanut nuorukainen tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 35 päiväsakkoon käräjäoikeudessa tiistaina.

Oulun seudulta kotoisin ollut nuorukainen lähti ajamaan huoltamolta kotiinsa sukulaiseltaan saadulta autolla. Liikkuvan poliisin partio mittasi nuorukaisen kuljettamalle autolle nopeutta erään liittymän kohdalla 150 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitus alueella on 80 kilometriä tunnissa.

Nuorukaiselle tuomittiin sakkojen lisäksi ajokieltoa vuoteen 2005 saakka. Ajokielto on tosin tehoton, sillä nuorella ei ole ajokorttia eikä hän ehdi tulla täysi-ikäiseksi ajokiellon päättymiseen mennessä.

Ilmoita asiavirheestä