Limingan kunta lopetti toistaiseksi ylläpitämänsä keskustelukanavan asiattomien viestien vuoksi. Joukko keskustelukanavalla kirjoittaneista esiintyi toisten henkilöiden nimissä, nimimerkkien suojassa. Tästä syystä Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala teki päätöksen sulkea kuntalaisten keskustelukanavan maanantaina.
"Limingan kunta halusi avoimuutta korostavana kuntana, ainoana Oulun seudun kunnista, kokeilla avoimen keskustelupalstan ylläpitoa, mutta se ei vastannut niitä odotuksia, joita palstalle asetettiin", Rajala kertoo sulkemispäätöksestä.
Keskusteluaiheena on ollut Rajalan mukaan myös varsin paljon asioita, joihin kunnalla ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa.
Kaleva.Plussan juttutuvassa nimimerkki Earring uskoo, että keskustelukanava suljettiin Rauhanyhdistyksen verovapautusehdotuksesta käydyn keskustelun seurauksena. Rajala kiistää Rauhanyhdistyksen mitenkään vaikuttaneen kanavan sulkemiseen.
"Lapsellisia ajatuksia. Kunnan työntekijöillä on niin paksut korvat, ettei me vähästä hätkähdetä. Yksittäisellä Rauhanyhdistysasialla ei ole mitään tekemistä keskustelukanavan sulkemisen kanssa."
Limingan kunnan nettisivut ovat selaimella, ei kunnan omalla palvelimella. Kyseisessä tapauksessa selaimeen oli ilmoitettu keskustelijaksi toisen henkilö nimi.
"Periaate on se, että keskustelukanavalla käytetään omaa nimeä", hallintojohtaja Timo Nousiainen muistuttaa.
Nousiainen myöntää, että asiattomat viestit voidaan selaimelta poistaa ja näin tehdäänkin arkena päivittäin. Kunnan keskustelukanava on tietohallintosihteerin ja Nousiaisen vastuulla.
"Emme pääse itse tarkistamaan, mistä IP-osoitteista viestit tulevat. Tässä vaiheessa selvitämme palvelun tuottajan MSS-Groupin kanssa mahdollista tunnistusjärjestelmää."
Viime syksynä Limingan valtuustoseminaarissa otettiin kantaa keskustelukanavan toimintaan. "Jo syksyllä oli sellaista näkemystä, että kanavasta ei ole vastaavaa hyötyä", Nousiainen kertoo.
Myös Rajala teroittaa, ettei kunnan perustehtävään kuulu ylläpitää yleistä keskustelupalstaa.
Limingan kunta harkitsee kevään aikana jatketaanko keskustelupalstaa jossain toisessa ja ehkä rajoitetussa muodossa. Uusi valtuusto ottanee kunnan keskustelukanavan puheeksi kokouksessaan 12. tammikuuta.