Woods kärjen tun­tu­mas­sa Ir­lan­nis­sa

Yhdysvaltalainen Tiger Woods aloitti hyvin golfin Euroopan-kiertueen kilpailun Irlannin Thomastownissa. Woods on tuloksella 68 ensimmäisen kierroksen jälkeen kaksi lyöntiä kilpailua johtavaa maanmiestään Todd Hamiltonia jäljessä. Woods on jaetulla kahdeksannella sijalla.

Kilpailun kolme kertaa aiemmin voittanut ja kahdeksan major-turnauksen voittoa urallaan korjannut Woods on kärsinyt viime aikoina lievästä olkapäävammasta. Hän pelasi ainoastaan vajaan lämmittelykierroksen ennen kisan alkua.

- Toivoin, että kivut eivät haittaisi, mutta niin ei tapahtunut. Yritin vain unohtaa sen, ja saada jonkinlaisen tuloksen, Woods kertoi.

Maailmanlistalla toisena oleva Woods, 28, aloitti hienosti tekemällä birdiet kahdelle ensimmäiselle reiälle. Hän oli johdossa vielä kierroksen puolivälissä, mutta sitten tahti hieman hyytyi.

Maailman ykköspelaaja, fidzhiläinen Vijay Singh vetäytyi palkintoarvoltaan noin 5,7 miljoonan euron kisasta aiemmin tällä viikolla. Hänen kotinsa Yhdysvalloissa Floridan osavaltiossa oli kärsinyt pahoja vaurioita pyörremyrskyissä.

Ilmoita asiavirheestä