Harri Jaskarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luopua kokoomuksen puoluesihteerin tehtävistä siksi, kunnes häntä koskevien rikosepäilyjen esitutkinta ja mahdollinen syyteharkinta on tehty. Jaskari teki päätöksensä puheenjohtaja Jyrki Kataisen kanssa.
Jaskaria epäillään vakavista rikoksista, virolaisen tyttöystävän pahoinpitelystä ja parituksesta. Edelliset rikokset olisi tehty usean vuoden kuluessa, jälkimmäinen tänä vuonna. Jaskari kiisti jyrkästi epäilyt.
Rikostutkinta tuli julki puolueen ja Kataisen kannalta pahaan aikaan juuri eduskuntavaalikampanjoiden käynnistyessä. Hallintotieteen lisensiaatti Jaskari oli Kataisen valinta puoluesihteeriksi, ja heidän yhteistyönsä on sujunut hyvin. He ovat muodostaneet toimivan tiimin vaaleissa.
Jaskarin siirtyminen katsomon puolelle lisää Kataisen tuskaa, jota on jo aiemmin kartuttanut Sauli Niinistö kieltäytymällä ehdokkuudesta eduskuntavaaleissa. Jaskari perusteli eroaan sillä, ettei hän halua pilata kokoomuksen vauhtia ja menestystä sillä, että on joutunut tällaiseen kiirastuleen. Katainen puolestaan totesi kokoomuksen periaatteiden mukaiseksi, että tällaisessa asiayhteydessä puoluesihteerin tehtävät ottaa hoitaakseen toinen henkilö.
Puoleen eduskuntavaalikampanjan vetäjä Taru Tujunen joutuu totisen paikan eteen sijaispuoluesihteerinä. Hän on suhteellisen kokematon ja tuntematon, mutta hänen kasvonsa tulevat nopeasti tutuksi näissä oloissa.
Kokoomuksessa toivotaan, että poliisi tutkisi epäilyt nopeasti ja Jaskari saisi puhtaat paperit. Sen varaan ei voi kuitenkaan laskea mitään, eikä Niinistökään taida pyörtää päätöstään puolueensa yllättävän ahdingon takia.