Rein­feldt haluaa jo käsiksi po­li­tiik­kaan

Suomessa sunnuntaina vieraillut Ruotsin uusi pääministeri Fredrik Reinfeldt haluaa siirtää keskustelun hallituksensa sisäisistä ongelmista jo itse politiikkaan ja sen sisältöön.

Suomessa sunnuntaina vieraillut Ruotsin uusi pääministeri Fredrik Reinfeldt haluaa siirtää keskustelun hallituksensa sisäisistä ongelmista jo itse politiikkaan ja sen sisältöön.

Reinfeldt uskoi Seurasaaressa järjestetyssä lehdistötapaamisessa tähän päästävän jo maanantaina, kun hänen hallituksensa esittelee valtion ensi vuoden talousarvion. Reinfeldt oli haluton puhumaan hallituskriisistä. Hän huomautti yhden hallituksensa ministerinsä jo eronneen ja uskoi jupakan jäävän tähän.

Reinfeldt sanoi myös, ettei ole tullut Suomeen keskustelemaan ministereistään ja heidän asemastaan. Hän ei peitellyt jupakan harmillisuutta, mutta korosti, että kritiikki kuulu politiikkaan ja sitä pitää vain kestää.

Reinfeldt tapasi vierailullaan valtiojohdosta kollegansa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja presidentti Tarja Halosen.

Kyseessä oli Reinfeldtin ensimmäinen virkamatka ulkomaille pääministerinä. Sen ja eritoten hänen hallituksensa skandaalinkäryisen alun vuoksi vierailu kiinnosti niin suomalaista kuin ruotsalaistakin mediaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä