Marjo Niemi halusi kirjoittaa näytelmän turvattomuudesta. Hän halusi kirjoittaa näytelmän pienituloisista nuorista duunareista Helsingissä. Tältä pohjalta Kom-tekstihautomossa syntyi näytelmä Odotusaika on maksullista puheaikaa.
"Jos nuori duunari uupuu, kuka tekee työt ja synnyttää lapset?" Niemi kysyy.
Alle kolmekymppisen dramaatikon mielestä yhteiskunnallinen turvattomuus näkyy kipeimmin juuri nuoressa köyhässä pätkätyöläisessä. "Jokainen poliittinen päätös ja kertalipun hinnankorotus vaikuttavat suoraan hänen arkeensa, kun rahan tuomaa puskuria ei ole."
Marjo Niemi tahtoo antaa puheenvuoron 70-luvulla ja sen jälkeen syntyneille.
"Seuraavan näytelmäni Elämänkerjuun päähenkilö Taneli Suomi on maalta kaupunkiin muuttanut nuori mies, joka ei saa kiinni otetta elämästään eikä löydä naista. Aiheena on vastuu."
Kadun provokaatiot
Niemi näkee, että kaikki taide on yhteiskunnallista, kertoo jotain yhteiskunnasta.
"Tyylilajina yhteiskunnallinen teatteri on tiedostavaa teatteria. Se ei sulje silmiään ajan ongelmilta, politiikalta tai ihmisiltä vaan nostaa ne aiheekseen."
Näytelmäkirjailijatar tunnustautuu komedian rakastajaksi.
"Mutta se ei saa olla tyhjän nauramista. Jos teattereissa tehdään pelkkää viihdettä, olen huolissani kansalaisena: Tätäkö kuuluu Suomeen? Näin paljon pakoako tarvitaan?"
Niemi pyrkii provosoitumaan kadulla vastaan tulevista ihmisistä. Hänen mielestään empaattinen kokemus synnyttää hyvää tekstiä. "Kirjailijan pitää ymmärtää ihmistä. Pyrin harjoittamaan tätä taitoa koko ajan ihmisiä kohdatessani. Kirjailijan on rakastettava jokaista henkilöä, muuten syntyy paperinukkeja."