Miljoonayleisön edessä Barack Obama vannoo virkavalansa tänään tiistaina Washingtonissa puolilta päivin eli kello 19 Suomen aikaa. Samalla hän ottaa vastaan tehtävän, jota on kutsuttu lähes mahdottomaksi.
Uuden presidentin on heti alkuun keskityttävä yritykseen maansa talouden syöksykierteen oikaisemiseksi. Varsinkin kotimaan politiikassa kaiken muun arvellaan joutuvan odottamaan.
Valkoisen talon tuleva henkilöstöpäällikkö Rahm Emanuel linjasikin Obaman alkavan virkakauden alun kolme tärkeintä tavoitetta yksinkertaisesti: työllisyys, työllisyys ja työllisyys.
Sairausvakuutus-
uudistus voi siirtyä
Obaman keskeisiä kotimaan politiikan vaalilupauksia olivat kansallisen sairausvakuutuksen luominen Yhdysvaltoihin, siirtolaisreformi ja Yhdysvaltain hiilidioksidipäästöjen raju leikkaaminen tulevina vuosina.
Yrityksen kansallisen sairausvakuutusjärjestelmän luomiseksi ennakoidaan nyt jäävän Obaman ensimmäisen virkakauden loppupäähän lähinnä siitä syystä, ettei siihen tällä hetkellä liikene rahaa kaiken huomion kiinnittyessä työttömyyden nopean kasvun katkaisemiseen.
Sama koskee nopeaa hiilidioksidipäästöjen leikkaamista.
Vaalilupauksistaan huolimatta Obaman hallinnolla tuskin on mahdollista ryhtyä rankaisemaan energiantuotantosektoria tai teollisuutta päästöistä juuri nyt, kun niillä on muutenkin historiallisen ahtaat ajat.
Sen sijaan Obama tulee osana talouden elvytyspakettia todennäköisesti nopeasti lisäämään merkittävästi julkista tukea uusiutuvan energian tutkimukseen.
Lamakauden
reseptit käyttöön
Uuden presidentin vaalilupaukset työvoiman järjestäytymisen helpottamiseksi Yhdysvalloissa saanevat nekin odottaa samoista syistä, työnantajille ei haluta nykyisessä taloustilanteessa kasata lisää kustannuksia.
Jopa osa ammattiyhdistysjohtajista on myöntänyt, että tässä vaiheessa liittojen jäsenille on hyödyllisempää, kun hallitus keskittyy järjestämään työllisyystöitä kuin tiukentamaan työnantajien suitsia.
Obama onkin luvannut aloittaa satojen miljardien dollarien työllisyysohjelmat muun muassa siltojen, teiden ja muun infrastruktuurin korjaamiseksi ja parantamiseksi.
Resepti on tuttu jo suuren lamakauden ja presidentti Franklin D. Rooseveltin ajoilta 1930-luvulta.
Historiallisen
korkea kannatus
Laiton maahanmuutto on myös ikuisuusaiheita. Koska siirtolaislakien uudistaminen ei maksa sairausvakuutusuudistuksen tapaan miljardeja, Obama ryhtyneekin pian virkakautensa alettua tekemään välttämättömyydestä hyvettä eli ajamaan lakipakettia, jolla maassa asuville miljoonille laittomille siirtolaisille annetaan mahdollisuus hakea laillista asemaa ja sen myötä jäädä maahan pysyvästi.
Lohdullista Barack Obaman urakan kannalta näyttää olevan se, että valtaosa amerikkalaisista on valmis antamaan hänelle aikaa.
Obama aloittaa virkakautensa historiallisen korkealla kannatuksella. 79 prosenttia amerikkalaisista uskoo maansa kehittyvän parempaan suuntaan seuraavien neljän vuoden aikana.
Kuvaavaa uudelle optimismille on se, että 58 prosenttia niistä, jotka äänestivät marraskuun vaaleissa Obaman vastaehdokasta John McCainia sanoo nyt uskovansa, että maa on menossa oikeaan suuntaan presidentti Obaman johdolla.