Lentomatkustaminen käy viikko viikolta hankalammaksi, kun lentokentillä otetaan käyttöön yhä uusia turvamääräyksiä. Nyt on säädetty, että käsimatkatavaroihin voi ottaa nestemäisiä aineita yhteensä vain sen verran, että ne mahtuvat läpinäkyvään, enintään litran vetoiseen muovipussiin, eikä mikään yksittäinen purnukka saa olla yli desilitran vetoinen. Siis ei enää käsipakaaseihin kaljatölkkejä eikä muitakaan taxfree-juomia, ei edes piimäpurkkeja.
Totta kai me matkustavaiset ymmärrämme, että pakko näin on toimia, koska terroristit ovat oppineet käyttämään liemimäisiä pommeja, jotka voidaan piilottaa vaikka partavaahtopurkkiin. Tosin perusterroristi on yleensä ulkonäöltään mustapartainen kiilusilmä, joten nimenomaan partavaahtopurkki hänen pakaaseissaan herättäisi joka tapauksessa epäluuloja.
Se vain huolestuttaa, että riittääkö vielä tämäkään. Lentoturvallisuus on vähän samanlaista kuin dopingin kitkeminen urheilusta: rikolliset aivot keksivät aina uusia konnuuksia, jotka ovat askeleen edellä viranomaisia. Mitäpä sitten teemme, kun terrorimarkkinoille alkaa ilmaantua alle desin purnukoihin mahtuvia superräjähteitä? Pienennetään tietysti entisestään sallittuja tölkkikokoja, kunnes lopulta lentokoneeseen ei saa viedä edes viinirypälettä.
Luultavasti sekään ei riitä, sillä rauhanomaiseen käyttöön on jo kehitelty älyvaatteita. Ne osaavat hylkiä likaa tai oieta itsestään rypistymisen jälkeen, mutta jos kerran vaatteeseen osataan panna älyä, kai siihen voi saada älyttömyyksiäkin. Räjähtelevien vaatteiden estämiseksi lienee pakko ennen pitkää määrätä kaikki lentomatkustajat riisuuntumaan ilkosilleen ennen koneeseen astumista. Oikeastaan se muutos ei olisi edes kovin suuri, pitäähän jo nykyisin ainakin Amerikassa ottaa pois takki, kengät ja vyö. Kun vyö lähtee, housut eivät pysy muutenkaan kunnolla mukana, joten sama kai ne on riisua kokonaan pois.
Seuraava vaihe onkin jo se, että aletaan rajoittaa matkustavaisen itsensä sisältämiä nesteitä. Ainakin naisväellä saattaa nykyisin olla esimerkiksi silikonitäytteitä, jotka voivat olla monen desilitran kokoisia. Eikö nekin pitäisi jo nykysääntöjen mukaan ainakin tarkistaa, ja mahdollisesti määrätä sijoitettaviksi lastiruumaan?
Sama koskee tietysti myös muita ihmisen neste-esiintymiä, joita voi olla ainakin polvessa, päässä, verenkierrossa ja muuallakin. Jokainen lentomatkustaja pitää määrätä käymään ainakin pissalla ennen koneeseen astumista.
Itse asiassa ihmiskehossa on erilaisia nestettä muistaakseni noin 70 prosenttia, eikä sellainen määrä millään konstilla mahdu litran kokoisen pussukkaan, jos matkustaja painaa vähänkin yli puolitoista kiloa. Näin päädytäänkin lentoturvallisuuden lopulliseen ratkaisuun: koneisiin ei päästetä enää ihmisiä ollenkaan, vaan ne lentelevät pitkin taivaita omin nokkinensa automaattiohjauksen varassa tai kuiva-aineista valmistettujen robottien ohjaamina. Kylläpä sitten mahtaa terroristeja harmittaa.