Ma­da­gas­ka­rin pre­si­dent­ti kiisti val­lan­vaih­don

Madagaskarin presidentti on kiistänyt vallan vaihtumisen saarivaltiossa. Marc Ravalomanana sanoo olevansa yhä maan presidentti ja tilanteen olevan hänen hallussaan.

Madagaskarin presidentti on kiistänyt vallan vaihtumisen saarivaltiossa. Marc Ravalomanana sanoo olevansa yhä maan presidentti ja tilanteen olevan hänen hallussaan.

Aiemmin päivällä Antananarivon pormestari ja oppositiojohtaja Andry Rajoelina ilmoitti siirtyneensä maan johtoon. Hän kertoi päätöksestään tuhansille kannattajilleen.

- Koska maan presidentti ja hallitus eivät ole kantaneet vastuutaan, julistaudun hoitamaan kaikkia kansallisia tehtäviä tästä päivästä lukien, hän sanoi. Hän lisäsi kokoavansa parhaillaan ylimenokauden hallitusta, jota hän aikoo itse johtaa.

Rajoelinan mukaan maan parlamentti saa tuota pikaa virallisen pyynnön presidentin erosta. Presidenttiä syytetään itsevaltaisista otteista ja kansan huolten unohtamisesta.

Rajoelinan kannattajat ovat mellakoineet hallitusta vastaan viikon ajan Intian valtameren saarivaltiossa. Viranomaisten mukaan levottomuuksissa on kuollut ainakin 68 ihmistä.

Ilmoita asiavirheestä