Suomalainen uskoo, että kotimainen tuote tai palvelu on turvallinen. Kuluttaja ei kuitenkaan halua maksaa kotimaisuudesta ylimääräistä. Jos hinta ja saatavuus ovat kohdallaan, neljä viidestä suomalaisesta ostaa kotimaista.
Näin voi tiivistää Alkuperämerkit 2008 -tutkimuksen. Tutkimuksen ovat tilanneet kotimaisuudesta kertovia merkkejä jäsenilleen jakavat Suomalaisen Työn Liitto, Finfood -- Suomen Ruokatieto ja Kotimaiset Kasvikset ry.
Keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa liittojen edustajat lauloivat tuttua laulua: laman torjumiseksi pitää kuluttaa -- ja ostaa nimenomaan suomalaista. Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin laskeskeli, että jos jokainen suomalainen kuluttaisi kuukaudessa euron enemmän kotimaisiin tuotteisiin, se toisi vuodessa tuhat työpaikkaa lisää.
Yhdeksän kymmenestä tuntee lippumerkit
Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Sami Tuurna kertoi, että liiton tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista on itsekin sitä mieltä, että kotimaista ostamalla voi parantaa Suomen työllisyyttä. Tuurnan mielestä sopiva alkuperämerkki voikin olla kilpailuetu.
Kaikissa suomalaisissa tuotteissa ei ole mitään erityistä merkkiä, sillä avain-, joutsen- ja sirkkalehtilipun käyttäminen edellyttää niitä valvovien järjestöjen jäsenyyttä ja jäsenmaksujen maksamista.
Alkuperämerkit-tutkimuksen mukaan suomalaiset tuntevat kolme lippumerkkiä hyvin. Vastaajista yhdeksän kymmenestä tunnisti merkit. Niihin -- ja samalla suomalaisiin tuotteisiin yleensä -- liitettiin varsin positiivisia mielikuvia. Esimerkiksi kolme neljäsosaa vastaajista piti suomalaisuudesta kertovalla alkuperämerkillä merkittyjä tuotteita merkitsemättömiä turvallisempina.
Alkuperämerkit-tutkimuksen teki Taloustutkimus Suomi Tänään -kirjekyselyn yhteydessä. Siihen vastasi noin 4 000 suomalaista, jotka olivat 15--79-vuotiaita.