Aurinko tervehtii häikäisevällä paisteellaan Rautiota päivänä, jolloin se nimetään Pohjois-Pohjanmaan vuoden kyläksi. Kylän pääraitti, Rautiontie, kiiltää jäästä. Kyläkeskus herää päivään hiljaa: Vääräjoki toki pauhaa, kaukaa kantautuu traktorin hiljainen jyminä ja koiran yksitoikkoinen räkytys.
Jussi Tikkala lykkii pyöräkelkalla kirkolta kaupan suuntaan. On kiire kauppaan, että ehtii vanhustentalolle syömään ajoissa. Hän on paljasjalkainen rautiolainen. Nimenomaan "rautiolainen", hän sanoo painokkaasti. Ei kalajokinen, vaikka ollaankin yhdessä Kalajoen kylässä.
Rautio ei ole mikä tahansa kylä onhan se entinen pitäjä. Äkkiä katsoen siellä on kaikkea: kauppa, pankki, bensatankki, kahvila Juttutupa, kouluja kaksin kappalein, terveysasema, kirjasto, nuorisoseurantalo, kirkko ja hautausmaa.
Pöllän päästä löytyy lastenvaatetehdas, jonka potkupuvuissa sadat tuhannet suomalaislapset ovat ensipotkunsa potkineet. Paikallisen vaatetustehtaan tuotteet ovat jo pitkään kuuluneet maailman kuulun suomalaisen äitiyspakkauksen sisältöön.
"Paremmin tää on hiljainen paikka; sellainen kehitysalue, josta kaikki lähtee", Jussi Tikkala puhelee. Hän ei ole lähtenyt, mitä nyt välillä töihin Sieviin tai muualle.
Kirkossa odotetaan Salomonin tuomiota
Pääraitin toisella puolella seisoo kylän kirkko. Illalla kyläläisille kerrotaan, mitkä seikat puoltavat seurakunnan sulauttamista Kalajoen seurakuntaan ja mitkä sen säilyttämistä itsenäisenä. Vaivaisukko kerjää puisen kellotapulin ovenpielessä. Kalajoelta katsoen Raution seurakunta on kuin tuo ukko - kerjuulla.
Seurakuntien yhdistämistä selvitellyt Kempeleen kirkkoherra Markku Korpela kertoo, että seurakuntayhtymän kirstuun kummankin seurakunnan jäsenet tuovat rahaa jäsenmäärän suhteessa: kalajokiset 88,5 prosenttia ja rautiolaiset 11,5 prosenttia. Mutta jäsentä kohti rautiolaiset ottavat sieltä 110,3 ja kalajokiset 47,3 euroa.
Markku Korpela esittää tuomiokapitulille, mitä tehdä. "Vähän niin kuin Salomonin tuomio. Joku repii lapsen. Antaapa se sille, joka sitä eniten rakastaa", hän pohdiskelee tulevaa tuomiotaan. Selvitystyön aikana on selvinnyt ainakin, että Rautiossa on vahva identiteetti. Sitä on vaikea ohittaa.
Virkaa tekevä kirkkoherra Erkki Huuki sanoo olevansa sydämestään "seurakuntatyön puolella, kaiken sen puolella, mitä Rautiossa tapahtuu", ja toivoo, että se saisi jatkua.
Diakonissan työhuoneessa vallitsee rauha. Salme Heikkilä laskeskelee, ettei tiistaiaamutunnin vastaanotoilla ole käynyt kuin kymmenkunta asiakasta koko vuonna. Mutta "täällä kannetaan vielä aitoa huolta ihmisestä. Jos tiedetään, että jossain on vanhus, joka asuu yksin ja jota pitäisi avustaa, meille kerrotaan ja me menemme."
Koulujen kohtalo askarruttaa jo
Marja Alaverronen lakaisee Raution koulun lattiaa. Entisestä keittäjä-siivoojasta on tullut ruuanjakaja-siivooja. Ruoka tuodaan nykyään Kalajoelta. Monen muunkin asian hän sanoo olevan toisin kuin ennen. Palvelut hiipuvat pikku hiljaa, viimeisimpänä otettiin pois hammashuolto.
Esikoulun opettaja Kirsi Suni kertoo koulujen kohtalon askarruttavan. Kaupunki on päättänyt panna kiinni joko Raution tai Pöllän - sen kumman oppilasmäärä tipahtaa ensin alle 38:n. Tuolloin eletään vuotta 2008. "Pitää saada meriluontokeskus ja uusi koulu Tyngälle hinnalla millä hyvänsä", Kirsi Suni sivaltaa kaupungin johdon suuntaan.
Neljännen luokan oppilaalla Aleksi Aunolalla on varma mielipide, että täällä ollaan rautiolaisia, mutta kun hän muutaman muun pojan kanssa pelaa JHT:ssä jääkiekkoa, edustetaan silloin koko kaupunkia.