Microsoft on paiskannut kättä elokuviastudioiden kanssa elokuvien ja televisio-ohjelmien latauspalvelusta, joka avataan Xbox Live -verkkopalveluun. Palvelu avataan marraskuun 22. päivä. Tällä hetkellä Xbox Live -palvelusta voi katsella elokuvien trailereita ja pelata pelidemoja Xbox 360:n avulla.
Amazon avasi oman Amazon Unbox -palvelunsa syyskuussa, mutta se ei ole saanut kovin vauhdikkaasti kuluttajia liikkeelle. Vain päiviä sen jälkeen Apple laajensi iTunes-kauppansa valikoimaa myös tv-ohjelmiin ja elokuviin. Lisäksi Apple paljasti iTV-nimellä vielä kulkevan laitteen, joka striimaa musiikkia ja videota tietokoneen ja television välillä.
Microsoft on tehnyt sopimukset CBS:n, Warner Bros Home Entertainmentin, MTV:n ja Paramount Picturesin kanssa. Yhtiö sanoo tarjoavansa 750 tuntia viihdettä heti kättelyssä ja määrä noussee tuhanteen tuntiin vuoden loppuun mennessä.
Tarjonnassa tulee olemaan myös hdtv-sisältöä, mutta suurin osa on standardiformaatissa.
Microsoft ei ole vielä julkaissut hinnoittelua. Palvelun kautta voi ostaa televisio-ohjelmia, mutta elokuvia voi vain vuokrata.