Maailman johtajilta alkoi virrata onnitteluja Yhdysvaltojen presidentille George W. Bushille sen jälkeen, kun tämän voitto presidentinvaaleissa oli varmistunut. Euroopan unionin puheenjohtajamaa Hollanti tähdensi Yhdysvaltojen ja Euroopan voimakkaita kulttuurisia, taloudellisia ja poliittisia siteitä "sekä yhteisiä arvojamme".
Britannian pääministeri Tony Blair sanoi, että maailman on oltava yhteistyössä Bushin kanssa rauhan saamiseksi Lähi-itään.
Onnitteluviestejä Bushille lähettivät myös esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan sekä Ranskan, Saksan, Itävallan ja Puolan johtajat. Venäjän presidentti Vladimir Putin kuvasi Bushin vaalivoittoa voitoksi terrorista. Myös Kiinan presidentti Hu Jintao on onnitellut Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia vaalivoitosta.
Tuoreen mielipidekyselyn mukaan peräti 65 prosenttia ranskalaisista katsoo, että Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin uudelleenvalinta on "huono asia". Vain 23 prosenttia oli sitä mieltä, että Bushin toinen virkakausi on hyvä uutinen, kertoo sanomalehti Le Parisien. Kyselyyn osallistui kuitenkin vain 780 ranskalaista.