Soiva Siili viritti Va­lis­tus­ta­lon jakoa

85-vuotias Oulun Valistustalo Osakeyhtiö toimitusjohtajineen ja hallituksen puheenjohtajineenkin yhtyi torstai-iltana laululeikkiin. Niin tekivät kaikki muutkin, jotka olivat koolla apurahojenjakotilaisuudessa, millä toimin Valistustalo on kulkenut kulttuurisarkaansa sitten vuodesta 1973.

Mato matala rullasi. Soiva siili pisti toiset apurahansaajat liikkeeseen niin kuin etualan taikuri Lauri Rukajärven, hänen viereisensä kolmasnäyttämöläiset Jarmo Taimenen ja Merja Vähäkuopuksen, heti takana istuvan nykymusiikkiforumilaisen Jukka Ruohomäen ja huutomerkkiläiset Tuomo Heikkisen, Paavo Heinosen.
Mato matala rullasi. Soiva siili pisti toiset apurahansaajat liikkeeseen niin kuin etualan taikuri Lauri Rukajärven, hänen viereisensä kolmasnäyttämöläiset Jarmo Taimenen ja Merja Vähäkuopuksen, heti takana istuvan nykymusiikkiforumilaisen Jukka Ruohomäen ja huutomerkkiläiset Tuomo Heikkisen, Paavo Heinosen.
Kuva: Risto Rasila

85-vuotias Oulun Valistustalo Osakeyhtiö toimitusjohtajineen ja hallituksen puheenjohtajineenkin yhtyi torstai-iltana laululeikkiin. Niin tekivät kaikki muutkin, jotka olivat koolla apurahojenjakotilaisuudessa, millä toimin Valistustalo on kulkenut kulttuurisarkaansa sitten vuodesta 1973.

Leikittäjänä oli oululainen 10-vuotias Soiva Siili -yhtye kolmelta viidennekseltään. Laulusta ja leikistä huolta piti toinen perustajista Kyösti Salmijärvi, mandoliinin varteen tarttui Tommi Salmela ja kitaran kaulassa työskenteli Rike Pietilä. Siiliväestä poissa olivat apurahanhakumatkalta Markus Lampela - se toinen perustaja ja lauluntekijä Salmijärven ohella - sekä rumpali Jorma Itkonen.

Loistavaa, sanovat Soivan Siilin jäsenet siitä, että Oulu on joltinenkin lastenlaulukaupunki, vaikk'eivät he teekään laulujaan vain lapsille. Vastaanottajina kuitenkin useimmiten ovat juuri he. Tuloillaan heiltä on ensi vuoden puolella levy numero kaksi.



Jaossa 50 000 euroa


Apurahoja Valistustalolta haettiin tällä kertaa ennätysmäärä. Haettu kokonaissumma oli 408 336 euroa. Jaettavaa oli puolestaan 50 000 euroa.

Niukasti 70 hakemuksen määrän ylittäneestä kokonaisjoukosta yli puolet oli musiikkiasialla, seuraavaksi eniten eli toistakymmentä hakemusta koski tanssitaidetta.

Musiikkipuoli saikin eniten ja toisen kahdesta suurimmasta eli 5 000 euron apurahasta. Lehtori Jukka Ruohomäki kuuluu joukkoon, joka ajaa noilla euroilla nykymusiikin asiaa. Tarkoitus olisi saada nykysävellystyö kukoistukseen Oulussakin, siksi vapaasti laitosten ja organisaatioiden ulkopuolella kiinnostuneista koostunut joukko operoi nyt tamperelaisten kanssa.

Ensi kesän lopulla puolestaan Hupisaarten kesäteatteri todentaa kolmatta Rotosrockia, niillä asioin liikkuivat Jarkko Halunen ja Juha-Pekka Aunola, mutta rustaavat he elävän musiikin klubejakin. Ja kuinka ollakaan apurahanjakopaikalla oli toinenkin nuori mieskaksikko, jolla on korostetusti tekemistä elävän kanssa. Huutomerkin lajina on kuitenkin runous.

Hetken mietittyään rotoslaiset muistivat elävästi, että yhteinen keikka on ollut totta huutomerkkiläisten kanssa. Jatkossa niitä saattaa tulla lisää, kun kuuntelee Huutomerkin puheenjohtajan Tommi Heikkisen todistusta, ettei vierasta heidän klubeilleen ole mikään. Näitä iltoja eksynee ensi vuoden puolella Oulun ulkopuolellekin.



Apurahan saajat


Teatteri: Kolmas näyttämö ry 2 000 uuden näytelmän tuottamiseen. Suomen nukketeatterikatselmus -työryhmä 5 000 katselmuksen järjestämiseen Oulussa syksyllä 2005

Lausunta: Huutomerkki Oy 2 500 runoiltojen ja -klubien järjestämiseen.

Musiikki: Sari Hourula 3 000 laulun jatko-opintoihin. VII Leevi Madetoja -pianokilpailun järjestelytoimikunta 3 000 kilvan palkintoihin. Anna-Riikka Murtola 1 000 flamencolaulun opiskeluun. Oulun Koulumusiikin tuki ry 3 000 Pojat -musiikkinäytelmän tuottamiseen Madetojan musiikkiluokkien ja Pohjankartanon yläasteen yhteistyönä. Oulun Nykymusiikkiforum 5 000 oululaisten ja tamperelaisten nykysäveltäjien yhteiskonserttien järjestämiseen. Oulun ortodoksinen hiippakuntakuoro ry 1 000 kuoron 20-vuotisjuhlakonserttiin. Rotos ry 2 500 Rotosrock '05 -festivaalin ja elävän musiikin klubien järjestämiseen. Sofia Magdalena -yhtye 2 000 Matteus -passioesityksen solistipalkkioihin. Soiva Siili -työryhmä 2 000 lastenmusiikkitoimintaan Oulussa.

Tanssitaide: Päivi Honkakoski 1 500 Balettikoulu Sinikellon 10-vuotisjuhlanäytöksen kuluihin. Maria Littow 3 500 nykytanssiteoksen Kulkue valmistamiseen ja esittämiseen. Oulun läänin tanssialan tuki ry 2 500 Arktiset Askeleet -tapahtuman palkintoihin. Tanssiryhmä Tango! 2 000 tanssiesityksen valmistamiseen ja toteutukseen. Pirjo Yli-Maunula 3 500 25-vuotistaiteilijajuhlateoksen valmistamiseen.

Musiikkiteatteri: Sami Henrik Haapala 2 000 monikulttuurisen musiikkiteatteriteoksen toteuttamiseen. Tommi Saha 2 000 Miss Farkku-Suomi -musiikkiteatterinäytelmän toteuttamiseen.

Muut: Lauri Rukajärvi 1 000 uuden taikaohjelman kehittämiseen ja esittämiseen.

Ilmoita asiavirheestä