Joulumieltä voi nostattaa radion avulla.
Kuva: Pekka Aho
Kolme vuotta sitten aloitettu Jouluradio soi tänäkin vuonna. Pelkästään joulumusiikkia soittava radiokanava kuuluu digitaalisesti internetissä ympäri maailman. Analogisesti se toimii Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä nyt ensimmäistä kertaa myös Tampereella ja Oulussa.
Jouluradio aloittaa ensimmäisenä adventtina eli joulukuun 3. päivänä ja jatkaa tapaninpäivään saakka. Juontoja kanavalla ei ole. Musiikit on valinnut helsinkiläinen muusikko Reijo Karvonen, ja kanavaa tuottaa evankelisluterilainen Toivontuottajat.
Viime vuonna Jouluradiolla oli kuukauden aikana 200 000 kuuntelijaa.