Oulun valtakunnalliseen tiernapoikakilpailuun on ilmoittautunut tähän mennessä kuusi joukkuetta. Niistä kolme tulee yleiseen sarjaan, kaksi mukaelmiin ja yksi perinteiseen sarjaan.
Tierna-ajan projektipäällikkö Henna Ylilääkkölä Oulun Liikekeskus ry:stä ei ole joukkueiden vähäisestä määrästä vielä huolissaan, sillä ilmoittautumisaikaa on 19. marraskuuta asti. Kilpailu järjestetään Rotuaarin aukiolla 27.-28. marraskuuta.
"Joukkueita tulee vielä varmasti, yleensä ilmoittautumiset tulevat aika myöhään. Ja mitä olen joukkueiden kanssa puhunut, niin ainakin perinnesarjaan ollaan tulossa", Ylilääkkölä sanoo.
Ilmoittautuneet kokoonpanot ovat kotoisin Kauhajoelta, Lappeenrannasta, Tampereelta ja Oulusta. Viime vuonna paremmuudesta kilpaili 14 joukkuetta.
Yksi ryhmä tulee suoraan kilvan finaaliin pääkaupunkiseudulla vaikuttavan Rössypottuseuran järjestämän esikarsinnan kautta. Seuran järjestämä kilpailu lauletaan Helsingissä oopperatalon Almi-salissa tulevana lauantaina 13. marraskuuta alkaen kello 12.
Helsingissä kilvan tuomariston puheenjohtajana toimii oopperanjohtaja Erkki Korhonen ja sihteerinä viestintäjohtaja Erkki Heikkinen. Tuomaristossa ovat kansanedustaja Matti Ahde, toimittaja Tuomas Enbuske, kirjeenvaihtaja Helena Petäistö ja oopperalaulaja Jyrki Anttila.