Lannoitteita ja muita puutarhatuotteita valmistava Biolan on siirtänyt tuotantoa Kiinasta Suomeen. Päätökseen vaikuttivat Kiinan kustannustason ja rahtikustannusten nousu, mutta myös Biolanin kestävän kehityksen mukaiset linjaukset, Biolan kertoi tiedotteessaan.
Biolanin Kiinan-yksikössä on valmistettu teknisiä komponentteja, joita on tuotu muun muassa Suomeen. Jatkossa Kiinan-yksikkö keskittyy Kiinan sisämarkkinoihin, joissa Biolanin tuotteilla on yhtiön mukaan suuret mahdollisuudet.
Biolanin Kiinan-liiketoimintojen johtaja Kaj Paavola palasi tuotannon mukana takaisin Suomeen. Hän siirtyi Biolan Groupiin kuuluvan Favorit Tuote Oy:n toimitusjohtajaksi.
Koko Biolan-ryhmän liikevaihto oli viime vuonna yli 30 miljoonaa euroa. Se työllistää noin 150 henkilöä.