Demokratia diktaattorien varjossa.
Sellaisen nimen on saanut pohjoinen ja idässä sijaitseva pieni maa huomenna torstaina ilmestyvässä kirjassa. Lehdistöhistorian tutkijan, professori Seikko Eskolan teos Demokratia diktaattorien varjossa – Suomen vaikea 1940-luku eurooppalaisin silmin kertoo Suomesta vuosina 1941–1952.
Demokratia diktaattorien varjossa kävi jatkosotaa Hitlerin Saksan rinnalla. Hävityn sodan jälkeen seurasivat vaaran vuodet, jolloin maailmansodan voittajavaltioihin kuulunut Stalinin Neuvostoliitto sai Suomen otteeseensa, mutta ei haltuunsa kuten esimerkiksi Baltian.
Seikko Eskolan kirja perustuu sveitsiläisen laatulehden, Neue Zürcher Zeitungin (NZZ) perusteelliseen uutisointiin, josta Suomessa ei ole aikaisemmin tiedetty. NZZ:n Suomen-kirjeenvaihtaja Max Mehlem kuvataan parhaaksi Suomesta koskaan kirjoittaneeksi ulkomaalaiseksi journalistiksi.
Mehlem katsoi Suomen käyvän Saksan rinnalla omaa erillissotaa. Hän painotti Suomen eroavan tyystin Saksan poliittisesta järjestelmästä ja vapauksista. Neuvostoliiton vaikutusvalta loi suomalaiseen yhteiskuntaan omat, hyvin tunnetut piirteensä. Mehlem arvioi jutuissaan Suomen silti säilyttäneen vaikeimmissakin tilanteissa demokraattisen järjestelmänsä.
Suomalainen kansanvaltainen elämäntyyli sai alkunsa savusaunoista. Vielä sata vuotta sitten suuri osa suomalaisista syntyi saunassa ja kasvoi savupirtissä, vaikka kansantaiteilija Martti Huuhaa Innanen väittää ensimmäisen suomalaisen nousseen suosta karvahattu päässään ja kaivaneen nenäänsä.
Ehkä kirjanoppineisuus tai siistit pöytätavat ovat näillä hallaisilla kulmilla olleet harvinaisia, mutta tasa-arvoinen tämä savusaunojen maa oli alusta lähtien. Meiltä puuttuvat omat hirvittävät tsaarit, kuninkaat tai orjuutta ylläpitävät instituutiot.
Kansalaisyhteiskunta Suomesta tuli 1800-luvun lopulla, kun jokaiseen niemeen paukutettiin pystyyn kansakoulu. Samalla jokaiselle kyläkunnalle perustettiin vähintään yksi yhdistys. Demokraattisesti valittu kansanedustuslaitos saatiin jo 1906. Mukaan päättäjiksi alusta lähtien pääsivät myös naiset.
Venäläisillä ja suomalaisilla on paljon yhteistä, esimerkiksi viehtymys saunoihin. Noin kymmenellä reportaasimatkalla Venäjällä tuli aina saunottua, muiden muassa Uhtualla kylän yleisessä saunassa, jonne lapset ja vanhemmat kokoontuivat lauantaisin. Semmoista yhteisöllisyyttä harvoin näkee.
Kansalaisyhteiskunnan perinne Venäjältä kuitenkin puuttuu. Pietarilainen politiikan kommentaattori ja kansalaisaktivisti Marina Makarova toteaa uusimman Venäjän Aika -lehden haastattelussa, että ”kaikki kansalaisten harjoittama toiminta, jota valtio ei valvo koetaan hallituksen taholta uhkaksi.”
”Maassa ei ole asioista vastuuta ottavia kansalaisia ja kaikki vain odottavat mitä Putin sanoo”, Makarova sanoo Suomi-Venäjä -seuran lehdessä.
Oulussa kokoontuva suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi korostaa ihmisten kahdenkeskisten suhteiden arvoa erityisesti silloin, kun maailmaa hallitsevat diktaattorit tai muut vallastaan höyrähtäneet.
Vaikeat historianjaksot ovat usein myös osoittaneet, että ihminen saa toivoa taiteesta. Sivistys mahdollistaa etäisyyden kuristaviin vallankäyttäjiin.
Oulussa vietettiin niin ikään Suomi-Venäjä -seuran 70-vuotisjuhlia tiistaina.
Järjestön uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Lehtomäki muistutti, että nyt jos koskaan tarvitaan elävää kansalaisjärjestöä, joka pitää huolta tavallisten suomalaisten ja venäläisten vuorovaikutuksesta, kansalaisyhteiskunnasta.
Huoleen, pelkoon tai vihaan on varmasti aihetta, mutta parhaiten ne voittaa tutustumalla Venäjään. ”Venäjä ei ole maa, vaan maanosa”, totesi eräs venäläinen saunassa kun yritin kysymyksilläni selvittää venäläisyyden olemusta.
Mauno Koivisto tiivisti Venäjän idea -kirjassaan presidenttikausiensa tavoitteen: säilyttää Suomen idea.