Hyönteistutkijoiden mukaan Suomen luonnosta löytyy joka vuosi uusia lajeja, uutisoi Ilta-Sanomat. Osa lajeista on asunut maassa jo vuosikausia, mutta ne on saatu vasta nyt taltioitua ja määriteltyä kokoelmiin.
Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Juho Paukkusen mukaan Suomesta löydettiin viime vuonna yli sata uutta pistiäislajia. Lajien määrän kasvu johtuu tieteellisen tutkimuksen etenemisestä.
Lois- tai kätköpistiäisiä tunnetaan todella huonosti, mutta menetelmien kehittyminen on johtanut uusien lajien määrittämiseen. Aiemmin lajeja ei ole esimerkiksi pystytty morfologisesti eli ruumiinosien perusteella määrittämään, mutta nykyisin lajimääritystä voidaan tehdä dna-tutkimuksen kautta.
Kainuussa vuosien 1993-2017 välisenä aikana on havaittu yli 280 Kainuulle uutta perhoslajia. Ely-keskuksen hyönteistutkija Reima Leinosen mukaan niistä noin 200 kuuluvat eteläisiin lajeihin, jotka ovat vuosien saatossa kiivenneet kohti pohjoista.
– Ilmasto on lämmennyt ja sen vuoksi ne pystyvät nyt elämään Kainuun korkeudella. Aikaisemmin talvet ovat olleet niille liian ankaria, Leinonen sanoo.
Osa maahan levinneistä lajeista on tuholaisia. Tulokaslajeista esimerkiksi lehti- ja havununnaperhoset ovat aiheuttaneet valtavia tuhoja Etelä-Euroopan metsissä. Sen sijaan uusien pistiäislajien joukosta ei löydy tuholaisia.
Suomeen on rantautunut viime vuosien aikana myös kymmenen uutta kovakuoriaislajia, joista osa on tuholaisia. Tuholaisiin lukeutuvat esimerkiksi hollanninjalavatautia levittävät kaarnakuoriaiset.
Juho Paukkusen mukaan osa uusista lajeista selittyy luonnollisella leviämisellä. Tulokaslajit ovat myös kulkeutuneet ihmisen mukana esimerkiksi puutarhataimissa.
Samaa mieltä on ely-keskuksen hyönteistutkija Reima Leinonen, jonka mukaan etelästä ja idästä on tullut valtava määrä lajeja Karjalan kannaksen kautta.
Suomessa lajeja on tavattu yksittäin vuosien varrella, mutta viime vuosina niiden määrät ovat olleet selvästi kasvussa.
– Siellä on joukossa myös sellaisia lajeja, jotka ovat meille tulleet jo aiemmin ja nyt alkaneet lisääntyä rajusti. Etelä-Suomessa voidaan odottaa, että kohta alkaa jo näkyä näiden aiheuttamia tuhoja, Leinonen kertoo Ilta-Sanomille.
Tutkijoiden mukaan kaikki lajit eivät ole tuholaisia, vaan osa lajeista sopeutuu Suomen luontoon rikastuttaen sitä. Joukossa on myös sellaisia lajeja, joista ei voida vielä tietää, tuleeko niistä Suomessa tuholaislajeja.
Juttua korjattu 10.7.2017 klo 10:30: Otsikkoon korjattu termiksi tulokaslajit vieraslajien sijasta. Vieraslajit ovat ihmisen tahattomasti tai tahallaan siirtämiä lajeja, tulokaslajit tulevat alueelle omin voimin. 280 uutta perhoslajia on tavattu Kainuussa vuosien 1993-2017 välisenä aikana, ei pelkästään viime vuonna eikä koko maassa.