Kärppien neljän pelin viikon toinen ottelu on luvassa keskiviikkona Raksilassa. Vastaan asettuu sarjakärki Rauman Lukko. Ottelu alkaa kello 18.30.
Ennakkoasetelma
Kärpät voitti eilen jatkoajalla TPS:n maalein 3–2. Kärppien peli pysyi kasassa vain ensimmäiset 30 minuuttia, jonka aikana joukkueella oli paikkoja tehdä vaikka kymmenen maalia.
Kärpät saa keskiviikkona kokoonpanoonsa uusvanhan vahvistuksen, kun Esa Pirnes tulee johtamaan oululaisten ykkösketjua.
Viime kevään Suomen mestari neuvotteli viime kesänä jatkosopimuksesta Kärppien kanssa, mutta tahot eivät päässeet yhteisymmärrykseen sopimusehdoista. Nyt Pirneksen hankkimiselle tuli tarve, koska ykkössentteriksi hankittu Nicolas Deschamps osoittautui flopiksi.
Pirnes asettuu samantien Kärppien ykkösketjun keskelle ja saa laidoilleen Mika Pyörälän ja Sakari Mannisen.
"Joukkueeseen on helppo tulla sisään, koska systeemit ovat tutut viime kaudelta", Pirnes sanoi tiistain TPS-ottelun jälkeen.
Pirnes ei ole pelannut tällä kaudella vielä missään, mutta on harjoitellut aktiivisesti jäällä noin parin kuukauden ajan. Hän on ollut mukana Helsingissä maajoukkueen päävalmentajan Kari Jalosen vetämissä työttömien kiekkoilijoiden harjoituksissa.
Sarjakärki Lukko oli ennen eilistä Blues-rankkaritappiota voittanut viisi liigapeliä putkeen. Kovakuntoisten raumalaisten syömähammas on joukkueen ylivoimapeli, jossa Aaron Gagnon, Ville Vahalahti ja Janne Niskala tekevät kovia tehoja illasta toiseen. Puolustuksen toinen johtohahmo Niskalan lisäksi on Kärppien pitkäaikainen kapteeni Ilkka Mikkola.
Kärppien kokoonpano Lukko-ottelussa
Mika Pyörälä–Esa Pirnes–Sakari Manninen
Lasse Kukkonen–Adam Masuhr
Juha-Pekka Haataja–Ivan Huml–Patrick Davis
Ryan Glenn–Vladimir Eminger
Julius Junttila–Joonas Kemppainen–Joonas Donskoi
Dan Spang–Markus Nutivaara
Sebastian Aho–Juho Keränen–Joonas Komulainen
7. puolustaja: Ari Vallin
Maalivahti: Tomi Karhunen (Iiro Tarkki)