Valtran ko­ti­mai­set os­ta­ja­eh­dok­kaat hiiren hiljaa

Traktorivalmistaja Valtran kotimaiset ostajaehdokkaat valtio mukaan lukien eivät suostuneet tänään sanomaan julkisesti hankkeen etenemisestä edelleenkään yhtään mitään. Hiljaisuutta perusteltiin asioiden keskeneräisyydellä. Valtraa myyvästä Koneesta puolestaan korostettiin, ettei yhtiö anna minkäänlaisia tietoja myyntiprosessin ollessa kesken.

Koneen viestintäjohtaja Outi-Maria Liedes ei edes myöntänyt, että yhtiö olisi edellyttänyt tarjouksia elokuun loppuun mennessä.

Kotimaisten ostajaehdokkaiden mukaan tarjousaika päättyy huomenna, ja sen jälkeen nähdään, kuka pääsee neuvottelemaan jatkosta. Neuvonpitoa Koneen kanssa on käyty, joten valmista odotetaan hyvinkin nopeasti ja mahdollisesti jo heti ensi viikolla.

Lisäksi ainakin intialainen traktorivalmistaja Mahindra & Mahindra on kertonut tekevänsä tarjouksen Valtrasta.

Valtiolle on kaavailtu noin 25 prosentin osuutta Valtrasta. Lisäksi mukaan olisi tulossa metsäkonevalmistaja Ponsse, joskin sekin on tosin vain myöntänyt tutkivansa mahdollisuutta omistukseen Valtrassa.

Ilmoita asiavirheestä