Kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta vastaavan Kevan tammi-syyskuun sijoitusten tuotto oli 7,1 prosenttia eli 2,77 miljardia euroa.
Keva kertoo tiedotteessaan, että sen sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa 41,1 miljardia euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan markkina-arvo oli 36,6 miljardia euroa.
Kevan toimitusjohtaja Jukka Männistö sanoo, että odotukset sijoitusvuoden suhteen olivat melko vaatimattomia heikon talouskasvun sekä kaiken pääomamarkkinoita häiritsevän myllerryksen keskellä. Tulokseen voi hänen mukaansa olla kuitenkin tyytyväinen.
- Vuoden viimeisen neljänneksen alku on ollut pääomamarkkinoilla hyvin levoton. Huolet maailmantalouden kehityksestä sekä muut levottomuutta herättäneet uutiset ovat laskeneet selvästi osakkeiden ja muiden riskipitoisempien sijoitusten arvostuksia, sanoo Kevan sijoitusjohtaja Ari Huotari.