34 ri­kok­ses­ta kaksi vuotta van­keut­ta

Muhokselta kotoisin oleva, mutta Haukiputaalla viime vuodet asunut 39-vuotias Jouko Tuppurainen tuomittiin käräjäoikeudessa kahden vuoden vankeuteen 34 eri rikoksesta.

Muhokselta kotoisin oleva, mutta Haukiputaalla viime vuodet asunut 39-vuotias Jouko Tuppurainen tuomittiin käräjäoikeudessa kahden vuoden vankeuteen 34 eri rikoksesta.

Tuppurainen tehtaili rikoksia viime toukokuun ja kesäkuun puolivälin välisenä aikana Oulun ympäristökunnissa.

Hän syyllistyi muun muassa törkeään varkauteen, törkeän varkauden yritykseen, useisiin varkauksiin, varkauksien yrityksiin sekä erilaisiin liikennerikoksiin.

Toukokuussa Tuppurainen pakeni poliisi autolla Haukiputaalta Oulun kautta Muhokselle, missä hänet saatiin suistettua ulos tieltä. Takaa-ajo toi tuomion törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen lisäksi Tuppurainen määrättiin vuoden 2005 syyskuuhun asti kestävään ajokieltoon. Hän menetti samalla myös aiemman ehdonalaisen vapautensa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä