STTK:laisen Pardian jäsenjärjestöön kuulunut 1 450 jäsenen ammattiliitto Tietoväki yhdistyy Toimihenkilöliitto Ertoon. Viikonloppuna allekirjoitettu sopimus koskee tietotekniikan palvelualan suurimmassa yrityksessä
TietoEnator
issa työskenteleviä henkilöstöryhmiä.
Fuusion syynä on edunvalvonnan tehostaminen. Aiemmin yhden työnantajan palveluksessa oleva toimihenkilöjoukko on ollut hajaantuneena STTK:n kentässä kahteen eri ammattiliittoon.
Alalla valtakunnallisen työehtosopimuksen tekevä vajaa 30 000-jäseninen Erto edustaa noin 12 000:ta tietotekniikan palvelualan ammattilaista.
Syyskuun 1. päivästä lähtien uudet jäsenet saavat yhteiset sopimusoikeudet sekä Erton toimisto-organisaation palvelut. Tietoväki jatkaa toimintaansa Erton jäsenyhdistyksenä.
Tietoalojen rakennemuutokset ovat vauhdittaneet ammattiliitojen fuusiohankkeita. Viime keväänä STTK:lainen teleoperaattorialan toimihenkilöitä edustava Tietoliikenneliitto päätti siirtyä Pardiasta STTK:laisen Toimihenkilöunioni TU:n jäseneksi. Tietoliikenneliitto TLL edustaa noin 6 500 lähinnä Sonera-konsernin ja Postin palveluksessa olevaa toimihenkilöä.
Noin 127 000-jäseninen TU katsoo nyt vastaavansa lähes kaikkien 10 000 teleoperaattorialan toimihenkilön edunvalvonnasta.
Häviäjäksi fuusioissa on jäänyt yli 70 000-jäseninen Pardia, joka edustaa pääasiassa valtion ja sen liikelaitosten toimihenkilöiltä. Pardian tarkoituksena oli kevään aikana keskittää omaa jäsenkenttäänsä tiukemmin yhteen. TLL:stä kaavailtiin sen ICT-osaston suurinta liittoa yhdessä Postin toimihenkilöliiton ja Tekniikan ja tiedon toimihenkilöihin TTT:hen kuuluvan Tietoväki ry:n kanssa.
Myös työnantajaliitto Allianssi ja Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ovat tehneet aiesopimuksen yhdistymisestä.