Meksikossa vaalihuoneistot ovat avautuneet tänään järjestettävissä presidentinvaaleissa.
Presidentiksi on kyselyiden mukaan nousemassa PRI:n ehdokas Enrique Pena Nieto.
PRI oli Meksikossa vallassa vuosikymmeniä, kunnes hävisi presidentinvaalit vuonna 2000. Valtaan astui konservatiivinen PAN, jolta odotettiin suuria.
Viime vuosina käsistä riistäytynyt huumesota ja heikko talouskasvu eivät ole olleet omiaan kasvattamaan PAN:in suosiota. Toisaalta myös PRI:n 71 vuoden valtakautta sävyttivät esimerkiksi korruptio ja vaalivilpit.
Ehdokas Nieto on vaalikampanjassaan korostanut puolueensa uutta ilmettä. Hän on luvannut vähentää köyhyyttä, samoin kuin huumerikoksiin liittyviä murhia, sieppauksia ja kiristystä.
Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa ensi yönä Suomen aikaa, kun vaalihuoneistot sulkeutuvat 12 tunnin äänestämisen jälkeen.