”Alku vajaa vuosi sitten oli tosi vaikea”, Toivo Sukari kertoo Oulun Ideaparkin liiketilojen vuokrauksesta.
Sukarin mukaan ensimmäisten 20 prosentin jälkeen vuokralaisia alkoi löytyä kiihtyvään tahtiin ja lopulta kaikki tilat saatiin myytyä vajaassa vuodessa.
Sukari pitää saavutusta vallitsevassa taloustilanteessa niin hyvänä signaalina, että Ideaparkin laajennus on jo ajatuksissa. ”Kaavamuutoksella se olisi mahdollista”, Sukari pohtii.
Ensin katsottaneen kuitenkin, miten asiakkaat ottavat uuden kauppakeskuksen vastaan. ”Tavoite on kolme miljoonaa vuosittaista kävijää”, Sukari konsernin varatoimitusjohtaja Tuomas Henttula kertoo.
Tavoitteeseen nähden oli luontevaa, että Sukari toivoi avajaispuheessaan asiakkaiden saapuvan Ideaparkiin ”aina uudelleen ja uudelleen”.