Qstock-festivaali käynnistyi sujuvasti Raatinsaaressa ja Kuusisaaressa perjantaina.Iltapäivän kääntyessä iltaan festarikansa pääsi nauttimaan useista esiintyjistä ja hellelukemia hipovasta säästä.
Kalevan toimittaja Heidi Peltonen kertoi festarialueelta, että järjestelyt toimivat perjantaina hyvin ja esimerkiksi vesipisteille ei päässyt kertymään jonoja kuumasta säästä huolimatta.
Hieman kello 18 jälkeen lämpötila näytti Oulussa 24 astetta.
Sirkusteltan ensimmäisenä esiintyjänä toimineen Turmion Kätilöt -yhtyeen keikka nostatti tunnelman villiksi jo festivaalin alkumetreillä. Täydessä teltassa kello 16 alkaneella keikalla yleisö eläytyi musiikkiin huutojen, ilmaan nostettujen nyrkkien ja vauhdikkaan tanssin kera.
Päälavan ensimmäisenä esiintyjänä lavalle nousi Chisu kello 17. Peltosen mukaan yleisöä kerääntyi katsomaan kentälle runsaasti, muttei tungokseksi asti.
Festarikansa aloitti juhlinnan iloisissa tunnelmissa.
Katso Qstockin festivaaliohjelmasta esiintyjät ja aikataulut.