Ve­si­mak­su sai kansan ka­duil­le Ir­lan­nis­sa

Kymmenettuhannet ihmiset osoittivat lauantaina mieltään hallituksen kaavailemia vesimaksuja vastaan Irlannissa.

Kymmenettuhannet ihmiset osoittivat lauantaina mieltään hallituksen kaavailemia vesimaksuja vastaan Irlannissa. Aikaisemmin verovaroilla katetusta vesihuollosta on tarkoitus periä kansalaisilta 200-400 euroa kotitaloutta kohti vuodessa.

Irlannin talous on noussut vuoden 2010 aallonpohjasta, jolloin maa joutui EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n valvontaan. Irlanti irtautui valvonnasta viime vuonna, ja tälle vuodelle ennustetaan jo viiden prosentin talouskasvua. Mielenosoittajien mukaan talouden riuskat leikkaukset ovat rokottaneet kohtuuttomasti pienituloisia, eikä kasvun hedelmistä ole vielä tietoakaan.

- Ei tässä ole pelkistä vesimaksuista kyse, vaan kuluneista viidestä vuodesta. Pohdin tässä, että voisinko ostaa tänä vuonna uudet kengät. Tähän on tultu, huokasi Paul, 55, joka ei kertonut sukunimeään.

Ilmoita asiavirheestä