Qstockin lauantaipäivä alkoi pilvisessä ja epävakaisessa säässä. Ajoittaisista sadekuuroista huolimatta eilisestä juhlinnasta toipunut festariväki oli sankoin joukoin paikalla jo iltapäivällä kahden jälkeen.
Päälavan lauantain osalta korkannut Antti Tuisku tanssijoineen lämmitti sadeviittoihin sonnustautuneen yleisön heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien.
Yleisön laaja ikähaitari oli huomattavissa heti eturivissä, kun Rahan takii -kappaleen tahdissa pomppivat niin kouluikäiset tytöt kuin aikuiset naisetkin. Täynnä olevan lavan edustan lisäksi yleisöä kertyi myös aluetta rajaavan aidan ympärille.
Räjähtävä tempo jatkui myös Paadippapiidipaadin soidessa pyrotehostein höystettynä. Tuiskun vihjailevat tanssiliikkeet saivat Raatin raikumaan yleisön kirkuessa ja hurratessa innostuneesti.
– Ootteko te odottanut tätä päivää? Tiedän, että ootte odottanut tätä päivää, Tuisku otti yleisöä haltuun.
Artistin toiseksi viimeisenä kappaleena esittämä Peto on irti sai myös Tuiskun vakuuttumaan oululaisyleisön innosta.
– Oulu ei petä koskaan, artisti kiitteli esiintymisensä loppuminuuteilla.
Antti Tuisku lämmitti yleisön lisäksi myös Oulun festarisään, sillä keikan loppuhetkillä myös päivää värittänyt taivaan pilvipeite rakoili saaden auringon pilkistämään.
Qstockin lauantaissa on luvassa vielä muun muassa Amaranthen, Sannin, Profeettojen ja Kaija Koon keikat. Ilta huipentuu rokkari Alice Cooperin esiintymiseen päälavalla kello 23:15.
Katso Qstockin festivaaliohjelmasta esiintyjät ja aikataulut.