Siinä se on: Alfa Lavalin Golibri. Ajan syömä, ruosteen kuorruttama, mutta muuten lähes entisessä kuosissaan. Lasinen öljysäiliö tosin puuttuu ja voiteluaineen vähyys on saanut värkin rahisemaan. Tiuku ei helähdä niin kuin silloin ennen.
Golibri on separaattori, maatilameijeri, joita oli aikoinaan pitkin maata pilvin pimein. Nyt se seisoo toimettomana Erkki Paason kylmässä navetassa Kuivaniemen Harjulan kylässä. Vekotin tuli tilalle joskus vuoden 1930 tienoilla ja palveli talon väkeä uskollisesti kolmisenkymmentä vuotta.
"Ne olivat hyviä vehkeitä", Erkki Paaso toteaa ja pyöräyttää kammesta. Vuodet ovat vierineet: Poikasena joutui kampeen kurkottamaan, nyt on taitettava hivenen selkää alaspäin.
Paaso muistelee, että lapsina suorastaan kilpailtiin, kuka pääsee kampea vääntämään. Joka kierroksella tiuku helähti ja kertoi samalla, että pyörittämisnopeus on passeli.
Separaattorilla erotetaan maidosta kurri ja kerma. Kerma kirnuttiin sitten voiksi ja jos voita tuli yli oman tarpeen, se myytiin kaupunkiin. Kuivaniemeläiset myivät voin lähinnä kemiläisille kauppiaille.
Mutta ei Kuivajokivarressa ollut kovinkaan montaa tilaa, josta olisi voita riittänyt myyntiin saakka. Tilat olivat yleensä pieniä ja perheet isoja. Voikin hupeni kotitarpeiksi.
"Meillä oli silloin pari lehmää ja isäkin hankki lisäelantoa muuraamalla. Talosta kuin talosta kuljettiin lisätienesteissä, talvisin savotoissa ja kesäisin uitossa."
Yhtä lypsävää varten ei separaattoria hankittu. Yhden lehmän taloudessa separaattorin korvasi vanha nostatuskonsti. Se oli separaattorin ylivoimaiseen tekniikkaan verrattuna kuitenkin hidasta, aikaa, astioita ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa.
"Nostattamalla homma hoidettiin satoja vuosia. Kuivaniemelläkin oli jo 1600-luvulla tiloja, joissa oli jopa 10 lehmää ja kerman erottaminen maidosta vaati silloin melkoisesti työtä", intohimoinen kotiseutuhistorian harrastaja kertoo.
Erkki Paason isä, kunnallisneuvos Hannes Paaso oli alueen viimeisimpiä tilameijerin käyttäjiä. Kun muut jo veivät maitonsa Kemiin jalostettavaksi, Paasolla pyöritettiin separaattoria.
"Olen säilyttänyt tämän lapsuuden muistojen vuoksi. Ja myös siksi, että täällä oli yksi isäntä, joka halusi tehdä työn periferiassa, eikä toimia vain raaka-aineen tuottajana. Siksi tämä on säästetty, eikä ole mennyt romuihin."
Niin paljon kuin separaattoreita onkin maatiloilla aikoinaan ollut, niitä ei ole juuri säästetty muistoiksi navetan nurkkiin ja tallien ylisille. Tämän Erkki Paaso havaitsi tehdessään pienen soittokierroksen. Kuivaniemen kotiseutumuseossa on toki kaksi meijeriä kertomassa yhdestä maatalouden vaiheesta.
Kun Hannes Paasosta tuli kansanedustaja, pientila jäi Erkin hoitoon. Perheessä ilmaantunut astma pakotti kuitenkin luopumaan tilanpidosta ja niin Erkki Paaso tienasi leipänsä maantieltä auton ratissa. Navetasta katosivat lehmät, mutta separaattori jäi muistuttamaan menneistä ajoista.
"Poikani Matti ja hänen kaverinsa törmäsivät myöhemmin separaattoriin ja tulivat kyselemään, että onko sillä pontikkaa keitetty. Niin se lapsuus muuttuu", Erkki Paaso nauraa.
Kuivaniemeläisiä sananpaukauksiakin tallentaneen Erkki Paason tarinavarastosta löytyy toki myös separaattorijuttu, joka sijoittuu tarua vai totta -osastolle. Se kertoo koneasiamiehestä, varsinaisesta myyntitykistä, joka sai kaupattua separaattorin taloon, jossa ei ollut edes lehmiä.
"Se maksaa itse itsensä", myyntimies vakuutteli. Kun hän vuoden kuluttua meni perimään koneesta maksua, separaattorin omistaja valitti, ettei se ole vielä penniäkään taloon tuonut. "Tuossa se on ollut nurkassa paketissa."