Valtatie 4:n moottoritieosuus välillä Haaransilta-Kiviniemi valmistuu syyskuussa 2003. Moottoritien päätepisteessä Haaransillalla tulee sijaitsemaan Oulun tiepiirin alueen ensimmäinen kaksikaistainen kiertoliittymä.
Tällaiset liikennejärjestelyt ovat varsin uusia Suomessa. Kaksikaistaisia liittymiä onkin koko Suomessa kaikkiaan vajaat kymmenen eivätkä ajo-ohjeet ole vielä kovin tuttuja tienkäyttäjille.
Saavuttaessa kiertoliittymään valitaan reitille sopiva ajokaista jo ennen kiertoliittymää. Kaksikaistaisella tulosuunnalla ajokaistat on osoitettu opastusmerkeillä ja tiemerkinnöillä. Kiertoliittymään tulevan on väistettävä liittymässä ajavaa. Koska kiertotilan sisäkaistalla ajava saattaa olla juuri vaihtamassa ulkokaistalle poistuakseen liittymästä, koskee kiertoliittymään tulevan väistämisvelvollisuus myös tätä kaistanvaihtajaa.
Suuntamerkkiä käytetään aina, kun vaihdetaan ajokaistaa. Ajokaistan vaihto kiertotilassa on yleensä tarpeen vain uloimmalle kaistalle. Kiertotilassa ajavalle tulee antaa riittävästi tilaa ulkokaistalle siirtymiseen. Riittävä etäisyys edellä ajavaan helpottaa ajokaistan vaihtoa ja vähentää peräänajoriskiä.
Kiertoliittymästä poistuva on oikealle kääntyvä eli poistuessa ajoneuvon on ryhmityttävä kiertotilan oikeaan reunaan. Jos sisäkaistalta poistuminen ei ole sallittua, on vaihdettava ajoissa ulkokaistalle. Kiertotilan sisäkaistalta saa poistua vain, jos tämä liikennesäännöistä poikkeava ryhmittäytyminen on osoitettu tiemerkinnöillä tai liikennemerkeillä.
Uudella moottoritieosuudella otetaan käyttöön lisäksi eritasoliittymien numerointi suunnistamista helpottamaan.
Haaransillan kiertoliittymän liikennemäärien ennustetaan vuonna 2020 olevan moottoritiellä (valtatie 4:llä) Oulun suunnalla 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, valtatie 4:llä Jyväskylän suunnalla 8 300 ajoneuvoa vuorokaudessa, valtatie 8:lla Kokkolan suunnalla 11 300 ajoneuvoa vuorokaudessa ja rinnakkaistiellä (maantie 847:llä) Kempeleen suunnalla 1 600 ajoneuvoa vuorokaudessa.