Muu­ri­sen miehet maalien hakuun

Antti Muurisen valmentama maajoukkue lensi maanantaina kohti Walesia ja EM-karsinnan suomalaisten osalta päättävää vieraspeliä.

Menestystä odotellessa.
Menestystä odotellessa.
Kuva: Lehtikuva

Antti Muurisen valmentama maajoukkue lensi maanantaina kohti Walesia ja EM-karsinnan suomalaisten osalta päättävää vieraspeliä.

Vuosi sitten syyskuun seitsemäntenä Helsingin Olympiastadionilla karsinnan avaukseksi Walesilta saatu selkäsauna 0-2 olisi nyt kuitattavissa. Jos suomalaiset voittavat keskiviikkona Cardiffissa kahdella maalilla, pysyy haave Portugalin kisamatkasta elossa.

"Joku on sanonut, että maalinkin voitto voi riittää, mutta kahden maalin voitto olisi turvallisempi. Kiitos brittikulttuurin Wales ei taida onneksi lähteä peliin passiivisesti", pohtii Muurinen.

"Jalkapalloilu on siitä mielenkiintoinen peli, ettei ensimmäisten 80 minuutin aikana tarvitse tehdä välttämättä yhtään maalia. Kunhan osuu viimeisen vartin aikana."



Maalin voitto
kuin tappio


Karsintalohkon yhdeksän kiemurat ovat olleet sellaiset, ettei yhden maalin voitosta ole Suomelle enää edes lohtua.

Italiaa Suomi ei enää tavoita, joten suunnitelmat kannattaa laskea sen varaan, että 11. lokakuuta muiden osalta päättyvässä lohkossa joko Suomi ja Wales tai jopa kolmantena osapuolena myös Serbia-Montenegro päätyvät tasapisteisiin.

Walesin kanssa tasoissa ollessaan Suomelta vaaditaan avauspelin kuittaukseksi myös kahden maalin voitto. Vierasmaalisäännön ollessa käytössä voittolukemat 3-1 veisivät suomalaiset edelle.

Kaikkien kolmen maan päätyminen tasapisteisiin on mahdollista, jos Wales kompastuu Suomen lisäksi päätöskierroksella kotonaan Serbia-Montenegroon ja serbit ottavat keskiviikkona kotonaan Italialta pisteen.

Yhden maalin voitto Walesista ei Suomelle riittäisi, koska suomalaisten maaliero kolmikon keskinäisistä peleistä on nyt 3-4. Serbien lukema on jo nollilla (3-3). Tasapistetilanne vaatii heiltä keskinäisen ottelun voittoa Walesin kustannuksella, joten serbien maaliero menisi plussalle.



Litmanen yhä
kysymysmerkki


Kun paikka ensi kesän EM-lopputurnaukseen on vielä saavutettavissa, kuulostelee päävalmentaja tarkkaan Jari Litmasen tilannetta. Mahdollisuudet kahden maalin tekoon paranisivat hänen hyökkäysten käynnistyskyvyillään oleellisesti.

"Jari on parhaillaan Amsterdamissa rasitustestissä. Ajax haluaa selvittää Jarin kunnon tarkasti ennen peliluvan antamista", Muurinen kommentoi maanantaina iltapäivällä.

Kaikki eilen Lontoon kautta Cardiffiin matkustaneet joukkueen muut 19 pelaajaa ovat pelikuntoisia.

"Aamun harjoituksissa Helsingissä pelaajissa näkyi erityistä virtaa. Myös Tihisen (Hannu) pohje on jo siinä kunnossa, että kentälle meno on mahdollista", Muurinen hehkutti.



Wales koki
takaiskuja


Muurinen oli ehtinyt kelata videollaan useampaankin kertaan Italian ja Walesin lauantaista ottelua. Walesilaisille murskatappio 0-4 ei rajoittunut takaiskumaaleihin.

"Delaney, Bellamy ja Savage joutuivat varoituksen takia pelikieltoon. Kolmen avauskokoonpanoon kuuluvan pelaajan puuttuminen tuo varmasti joukkueeseen epävarmuutta", Muurinen korosti.

Television ääressä kotonaan istuneille walesilaisille Italian tarjoama selkäsauna oli melkoinen painajainen.

"Walesin ei varmasti ole helppo lähteä kotipeliinsä, kun alla on ottelu, jonka he olisivat aivan hyvin voineet hävitä 0-8. Niin paljon paikkoja italialaisilla oli", Muurinen vakuutteli.

Ilmoita asiavirheestä