Lapsuuden naapurintytön etsintä johti Arjat -ryhmän perustamiseen Facebookissa, kertoo Arja Kivimäki Seinäjoelta. Ryhmässä on 72 jäsentä, joista osa kokoontuu tänään Oulussa.
”Ajelemme ehkä seitsemän hengen polkupyörällä, ja katsotaan päädymmekö Oysiin”, Arjat hihittelevät. Keskustorille kokoontui seitsemän Arjaa eri puolilta Suomea. Yksi on saapunut Kuusamosta, toinen Ylivieskasta, kolmas Vantaalta. Porukka on saatu kokoon internetin avulla, mutta heitä kaikkia yhdistää samanlainen huumorintaju.
”Kukaan meistä ei tuntenut ennestään. Aloin vain ystävystyä Arja -nimisten henkilöiden kanssa verkossa”, Kivimäki selittää.
”Arjat -ryhmä on sellainen paikka, että jos oikein ottaa päähän joku asia, siellä voi tilittää.”
Porukka kääntää kurjuudet iloksi. Naiset kuvailevat yhteisöä tukiryhmäksi. He kokoontuivat ensimmäistä kertaa vuosi sitten, ja vuoden sisällä tapaamisia on ehditty järjestää jo neljä. Arja Partanen ja Arja Kaleva ovat ehtineet muodostaa rakkaan ystävyyssuhteen.
”Lempinimet määrittyvät sukunimen mukaan”, he kertovat. Arpa ja Arka vitsailevat ensitapaamisen jännittäneen.
”Nyt Arka on lempi-Arjani”, Arja Partanen nauraa.
Arja oli ennen muunnos miehen nimestä Irja. Arja -nimiä rekisteröitiin eniten 1940–50 luvuilla, peräti 16308 kappaletta. 1960 - ja 1970 -luvuilla nimiä annettiin 5651. Viime vuosina nimiä on annettu vain 20.