Sarjakuvan suurvallan Ranskan sarjistaiteilijoiden kärkikaartiin kuuluu duo Dupuy & Berberian. Herrat muodostavat poikkeuksellisen tiiviin yhteistyökaksikon, moniosaajista molemmat sekä piirtävät että käsikirjoittavat.
Nyt duon hengentuotteisiin voi perehtyä myös suomeksi, kun WSOY julkaisi heidän kaksi albumiaan. Parivaljakon sankari Jean seikkailee albumeissa Rakas talkkarini ja Piinalliset painajaiset.
- Hyvä sarjakuvan henkilö syntyy siten, että hänellä on samanlaiset tarpeet kuin lukijalla. Silloin hahmoon voi samaistua, linjaa Berberian.
Dupuyn mukaan Jeanin hahmossa ja sarjan muissa henkilöissä on yhtymäkohtia ihmisiin, joita kaksikko oikeasti tuntee.
Mielenkiintoinen piirre duon töissä on miljöön, etenkin jonkin tietyn kaupungin iso merkitys. Pariisilla on Jeanin seikkailuissa tuntuva rooli, mutta myös Lissabon ja New York nousevat näkyvästi esiin.
Dupuyn ja Berberianin sarjakuvat ovat sikäli periranskalaisia, että ne edustavat galleille tyypillistä ligne clairia, selkeätä viivaa.