Lu­kui­sia pa­lo­hä­ly­tyk­siä Ou­lus­sa: "Jos raas­ki­si yhden pa­ris­ton ostaa, saat­tai­si vä­hen­tää turhaa lauk­kaa­mis­ta"

Joulun ajan pakkaset ovat juoksuttaneet pelastuslaitosta viikonloppuun saakka.

Arkistokuva.
Arkistokuva.
Kuva: Heikki Uusitalo

Tyhjissä asunnoissa piippaavat palovaroittimet ovat aiheuttaneet joulun aikaan lukuisia hälytyksiä Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselle.

Palomestari Arssi Heiskanen Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kertoo, että ennen joulua alkanut hälytyssuma jatkui viikonloppuun saakka. Päivittäin turhia hälytyksiä on tullut vähintään puolenkymmentä.

Selvää syytä palovaroitinten villiintymiselle ei ole. Yksi vaihtoehto on se, että palovaroittimisessa on vanha patteri. Pakkasten aikaan lämpötila saattaa laskea myös tyhjillään olevissa asunnoissa.

"Silloin akun varaus laskee sen verran, että varoitin rupeaa piippaamaan. Patterihan on yhdenlainen akku", Heiskanen sanoo.

Samalla Heiskanen kuitenkin toteaa, että palovaroitin on halpa henkivakuutus. Usein se hälyttää palosta sen verran varhain, että vahingot jäävät pieniksi.

"Jos suinkin raaskisi sen yhden pariston ostaa ja vaihtaa ennen kun lähtee reissun päälle tai talvipakkaset tulee, saattaisi vähentää turhaa laukkaamista niiden perässä."

Puhelu myös kiinteistöhuoltoon

Yleensä tyhjässä asunnossa hälyyttävästä palovaroittimesta ilmoittaa naapuri. Heiskanen sanoo, että varsinkin taloyhtiöissä naapurin kannattaisi soittaa samalla paikalle kiinteistöhuolto.

"Ei me ruveta ovia rikkomaan, jos siellä ei palonmerkkejä ole. Ainahan ne vahingot minimoituisi, jos siellä joku sattuu savuamaan, mutta se ei vielä näy ulos päin."

Pakkasten on ennustettu lauhtuvan uudeksivuodeksi. Palovaroitinten aiheuttamat turhat hälytykset saattavat siis vähentyä, mutta tilalle voi tulla vesivahingot.

"Vanhemmissa asunnoissa tai sellaisissa, joissa vettä käytetään vähemmän, pitäisi nyt vähän juoksuttaa vettä", Heiskanen sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä