Kirjoittaja on Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja.
Monet kunnat alkavat jo olla organisaatioluonteeltaan isoja konserneja. Konserniajattelu käynnistyi vuoden 1995 kuntalain uudistuksesta. Yhtiöiden määrä on lisääntynyt ja tulosjohtaminen entistä tavallisempaa. Kuntien ohjausjärjestelmiä väljennettäessä tilaaja-tuottaja -ajattelu on yleistynyt. Talouden ja tuotannon ohjaus on kulkenut strategisen johtamisen suuntaan.
Kuntakonsernistrategiat ovat vielä liian harvinaisia. Niiden laatiminen ja käsittely kunnissa on kuitenkin erittäin suositeltavaa, jotta kunnan kokonaisetu sekä lopulta veronmaksajien ja kunnan asukkaiden etu varmistuisi. Tarvitaan selkeät konsernipoliittiset ohjeet ja yhtenäinen toimintakulttuuri, joka juurrutetaan eläväksi käytännöksi. Kaivataan myös pohdintaa poliittisen ja taloudellisen ohjauksen suhteista.
Kunnissa on useita taustatahoja, jotka saattavat vaikuttaa merkittävästi hallituksen jäsenen käyttäytymiseen. Esimerkiksi erilaisten poliittisten ja taloudellisten taustatahojen ohjeet, asukkaiden, järjestöjen tai asiakkaiden vaatimukset tai muut vastaavat tekijät voivat luoda ristiriitaisia tavoitteita.
Oleellista kuntakonsernin strategian laadinnassa onkin prosessi, jolla erilaiset näkemykset saadaan riittävän samansuuntaisiksi. Kuntakonsernin johtamisen näkökulmasta jääviyssäännökset ovat liian tiukat; valvonnan näkökulmasta eivät.
Osakeyhtiölain mukaan hallituksella ja sen jäsenillä on erittäin kova - myös henkilökohtainen - vastuu. Tämä korostaa yhtiön hallituksen roolia ja sen keskittymistä yhä enemmän perustehtävän suorittamiseen. Yhtiölle on yleensä annettu selkeä tehtävä, jota hallituksen tulee edistää. Sitä täydennetään ohjeissa, joita on alettu kutsua hyvän hallinnon periaatteiksi. Pörssiyhtiössä esimerkiksi jokaisen hallituksen jäsenen on sitouduttava toimimaan yhtiön kokonaisedun hyväksi.
Kunnissa olisi mietittävä, tulisiko tällainen good governance -periaatteen kaltainen menettely saattaa vallitsevaksi käytännöksi myös kuntayhteisöissä. Mielestäni tähän suuntaan tulisi edetä. Samassa yhteydessä voitaisiin pohtia myös kuntayhtymien hallituksen roolia.
Luottamushenkilöhallinnon toimivuuden takaamiseksi tarvitaan varsinkin vaalikauden alussa riittävästi koulutusta. Tämä siksi, että maassamme ei ole päätoimisia luottamushenkilöitä ja heidän koulutus- ja kokemustaustansa ovat varsin erilaisia. Kuitenkin kaikki luottamushenkilöt toimivat virkavastuulla.
Oikeanlaisen strategisen ajattelun omaksuminen johtaa toimintoja myös tavoitetietoisiksi. Kapeat poliittiset tai eturyhmänäkökulmat jalostuvat eettispoliittisessa prosessissa kokonaistavoitteiksi, joissa talousrealismi myös otetaan huomioon.
Valtuustokauden alussa voitaisiin sopia eettisistä periaatteista muiden pelisääntöjen yhteydessä. Tähän tarjoaa mahdollisuuden valtuustosopimus. Hyvä käytäntö on myös julkistaa johtavien luottamushenkilöiden ja virkamiesten sidonnaisuudet.
Kun esimerkiksi valtuustolla on selkeä kokonaisvastuu kunnan taloudesta, en voi pitää eettisenä sitä, jos päätöksentekijät selkeästi toimivat yli taloudellisten mahdollisuuksien. Tosin ristiriita palveluita ja etuuksia antavan lainsäädännön ja vaikkapa kuntatalouden alijäämän kattamista koskevan lain välillä on ongelmallinen. Eettisesti täysin kestämätöntä olisi toimia vaikkapa kaavoituksessa, hankinnassa tai muissa vastaavissa tilanteissa jonkin yksityisen yrityksen näkökulmasta käsin.
Kuntien ammatillista johtamista tukevat selkeät tavoitteet, johtajasopimukset, reilu seuranta, määritellyt työnjaot ja "sydämen sivistys". Avainhenkilöiden rekrytoinneissa valitsijoiden olisi ennalta mietittävä tehtävän luonne ja tavoitteet sekä työnteon vaatimat edellytykset, ja toimittava näiden mukaisesti.
Eettisten periaatteiden näkökulmasta Suomen kuntahallinto on erittäin hyvin toimiva ja luotettava järjestelmä. Lainsäädäntömme on kattava, sitä kontrolloidaan, arvioidaan ja tarkastetaan riittävästi, toimijoilla on korkea moraali, korruptiota ei esiinny ja rehellisyys on vahva arvo. Järjestelmä ei ole kovin altis väärinkäytöksille. Niin valtion kuin kunnankin toiminnan arviointi kehittyy nopeasti. Myös kuntien ulkoista ja sisäistä tarkastusta on tehostettu. Väärinkäytöksiä ei juuri ole tullut esiin.
Päätöksentekomme on läpinäkyvää ja toiminta sekä asiakirjat julkisia. Kuntalain tiedottamista koskevia pykäliä on laajennettu. Ei-julkisista niin sanotuista B-listoista on päästy eroon. Näin pitääkin olla.
Yhteisten asioiden hoitamisen eli politiikan ja sen organisaatioiden eli pääosin puolueiden asema suomalaisessa yhteiskunnassa on erikoislaatuinen. Selvästi tunnustetaan, että demokraattinen yhteiskuntamme ei voi toimia ilman poliittisia puolueita ja poliittista osaamista. Kuitenkin samaan aikaan politiikkaa arvostellaan raskaasti.
Voimme hyvin verrata itseämme Ruotsiin, missä yhteiskunnallinen keskustelu ja toiminta on arvostettua ja demokratian puolustus kriisihetkillä on aivan toista tasoa. Kenties demokratiamme toimivuuden kannalta olisi viisasta lisätä myös poliittisen toiminnan ja rahoituksen läpinäkyvyyttä?