Saksan talous- ja teknologiaministeri Philipp Rösler suhtautuu varauksellisesti vakuudellisiin valtionlainoihin, joita Suomi on ehdottanut keinoksi alentaa euroalueen ongelmamaiden lainakorkoja.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on ehdottanut, että euroalueen ongelmamaat voisivat alentaa lainakorkojaan laskemalla 1990-luvun Suomen mallin mukaisesti liikkeelle joukkovelkakirjoja, joiden vakuutena olisi valtion omaisuutta.
Rösler kertoo keskustelleensa ehdotuksesta tänään tavatessaan Kataisen.
- Suomen kohdalla tällainen malli toimi, mutta voiko se toimia eurooppalaisella tasolla, riippuu monista avoinna olevista seikoista, Rösler muotoili.
Röslerin mukaan ongelmia voi aiheuttaa esimerkiksi se, että vakuudeksi asetettuja omaisuuseriä ei voida samanaikaisesti yksityistää, kuten monissa ongelmamaissa ollaan tekemässä.
Rösler korostaa, että ongelmamaiden korkotasoon vaikuttaa ennen muuta maiden talouspolitiikka ja etenkin maissa toteutetut rakenteelliset uudistukset.
Rösler vieraili tänään Helsingissä, jossa hän tapasi Kataisen ohella työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.).