Van­ha­nen haluaa avata ul­ko­po­li­tiik­kaa ny­kyis­tä laa­jem­mak­si

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen haluaa laajentaa ulkopolitiikkaa nykyisestään.

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen haluaa laajentaa ulkopolitiikkaa nykyisestään. Vanhanen sanoi puheessaan keskustan presidentti- ja maakuntaristeilyllä, että ulkopolitiikkaan on palautettava koko maailma.

Hän nostaa esiin erityisesti Afrikkaa, joka on hänen mukaansa globaalien ympäristökysymysten ohella vuosisadan suurin kysymys.

Vanhasen mukaan ulkopolitiikasta on myös keskusteltava ja sitä on perusteltava nykyistä paremmin. Presidenttiehdokkaiden pitää pystyä avaamaan vaikeitakin syy- ja seuraussuhteita.

- On vastattava, miksi me ylläpidämme pakotteita Venäjälle, vaikka itse kärsimme niistä. On perusteltava, miksi emme allekirjoita ydinaseet kieltävää kansainvälistä sopimusta, vaikka kannatamme ydinaseriisuntaa. On kerrottava, miksi me emme ota poliittista kantaa Itämeren uuteen kaasuputkeen, Vanhanen luetteli.

Hänen mukaansa pienen maan ulkopolitiikan takana on oltava laaja kansalaismielipide, joka riittävän yhdenmukaisella tavalla hahmottaa, mitä maailmassa tapahtuu ja miten Suomen kannattaa asemoitua tähän kaikkeen.

Vanhat äänestäjät saatava liikkeelle

Vanhanen nosti jälleen esille myös aidon presidenttikisan tärkeyttä, vaikka istuvan presidentin kannatus on gallupeissa kova.

- Yhteiskunnan eheyttä palvelee myös se, että vaaleissa tulee kaksi kierrosta. Silloin valittava presidentti ymmärtää, että hänen on kuultava myös niitä muita mielipidesuuntia, joiden kannatuksen hän tarvitsee taakseen valintansa tueksi.

Vanhanen haluaa lähiviikkoina herätellä keskustalaisia kampanjatyöhön. Kirittävää on, sillä Ylen tuoreimmassa gallupissa keskustan äänestäjistä vain 14 prosenttia oli Vanhasen takana, 80 äänestäisi kokoomustaustaista istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä.

- Se on tässä vaiheessa liian alhainen luku. Mutta ei siitä ole kuin 12 vuotta, kun sain 561 000 ääntä ja niistä suurin osa oli keskustan äänestäjiä, ja suurin osa heistä on edelleen äänestäjinä.

Vanhasen tavoite on saada tämä joukko ymmärtämään, että tällä joukolla äänestämällä vaaleihin tulee kaksi kierrosta ja Vanhanen on toisella kierroksella mukana.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä