Lapin yli­opis­to vah­vas­sa kas­vus­sa

Lapin yliopisto on jälleen vahvistamassa asemaansa muiden yliopistojen joukossa. Vahva kehityspiikki on tulossa ensi vuodellekin, jolloin perustetaan suurin osa kolmen vuoden aikana yliopistoon tulevista viidestäkymmenestä uudesta virasta.

Lapin yliopisto on jälleen vahvistamassa asemaansa muiden yliopistojen joukossa. Vahva kehityspiikki on tulossa ensi vuodellekin, jolloin perustetaan suurin osa kolmen vuoden aikana yliopistoon tulevista viidestäkymmenestä uudesta virasta. Opetus -ja tutkimushenkilöstön määrä kasvaa viidenneksellä viime vuoteen verrattuna. Samaan aikaan kun Oulun yliopisto vaikertaa taloutensa kanssa, Lapin yliopistoon perustetaan viides tiedekunta, kauppatieteisiin ja matkailuun.

Pohjoisin yliopisto valmistautuu myös 25 vuotisen historiansa suurimpaan rakennusvaiheeseen. Yliopiston päärakennuksen yhteyteen pääsääntöisesti taiteiden tiedekunnalle tulevat tilat ovat laajuudeltaan lähes samansuuruiset kuin nykyiset yliopiston tilat. Kolmen vuoden kuluttua yliopiston kaikki toiminnat ovat Rantavitikalla.

"Lapin yliopisto on joka viides vuosi tuplannut toimintansa ja resurssinsa", rehtori Esko Riepula kertaa historiaa ylpeänä. Ensi vuosi ei tee poikkeusta, sillä toiminnallinen ja taloudellinen vuosittainen kasvu on edelleenkin parikymmentä prosenttia. Riepula ei lähde ennakoimaan. onko viisi tiedekuntaa enimmäismäärä Lapin yliopistossa, vai onko vielä tulossa uusia. Professoreita on ainakin tulossa jo ensi vuonna peräti kahdeksan. Lisäpotkua saavat erityisesti aikaisemmin heikommalle jääneet taiteiden tiedekunta ja kasvatustieteet, jonne perustetaan naistutkimuksen yksikkö.



Vahva partneri löytymättä


Yliopiston voimakkaasta kasvusta iloitsevalla Riepulalla on huolenaihekin: toimintaympäristön kehittymättömyys. Lapin yliopistolla ei ole Oulun yliopiston tavoin ollut Nokiaa ja dynaamisesti suuntautunutta elinkeinoelämää ympärillään. Tämän vuoksi on syntynyt tilanne, jossa vahva yliopisto on näivettyvässä ympäristössä. Rovaseudun kuntayhtymä on Riepulan mukaan tullut konsulttisopimuskiistoineen täydelliseen kyvyttömyyden tilaan, kun "liian vahva toimitusjohtaja savustettiin ulos".

Maakuntakorkeakoulu sen enempää kuin Lapin liitto ja TE-keskuskaan eivät Riepulan mielestä ole pystyneet yliopiston odottamaan innovatiiviseen kehitykseen ja monipuoliseen vuorovaikutukseen yliopiston kanssa. Vahvan partnerin aikaansaamiseksi pitäisi linkittäytyä ja saada aikaan voimakasta yksityissektoria.

Vuoden vaihteessa aloittava kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta vahvistuu viidellä uudella viralla. Riepula uskoo, että tiedekunnasta on vuosikymmenen loppuun mennessä muodostunut tasavertainen tiedekunta neljän muun kanssa. Riepula ennakoi, että silloin kussakin viidessä tiedekunnassa on noin tuhat perustutkinto-opiskelijaa.

Kauppatieteiden tutkintotodistukset annetaan Oulussa ainakin vuoteen 2005 saakka, mutta oman tutkinnon anto-oikeudenkin jälkeen yhteistyötä kauppatieteellisen alan kehittämiseksi tehdään Oulun kanssa.

Kauppatieteitä Lapin yliopistossa opiskelee noin 460 opiskelijaa. Opiskelijamäärä kasvaa tulevina vuosina aloituspaikkamäärän ollessa ensi syksynä sata. Seuraavan kolmen vuoden aikana tavoite on keskimäärin 58 maisterin tutkintoa ja kaksi tohtorin tutkintoa vuodessa.

Alueen tarpeet painottuvat entistä enemmän vahvistettaessa opettajakoulutusta kasvatustieteissä. Laajassa opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa annetaan mahdollisuus luokanopettajien pätevöitymiseen aineenopettajiksi matematiikan, englannin ja liikunnan alalla. Myös aineenopettajat voivat pätevöityä luokanopettajiksi.

Ensi vuonna yliopiston professorikunnan vahvuus ylittää 70. Uusia professorin virkoja perustetaan naistutkimukseen, opettajankoulutukseen, muotoilututkimukseen ja tutkijakoulun johtamiseen. Lisäksi tulevat Wihurin säätiön lahjoitusprofessuuri pohjoisen taiteeseen, arktisen keskukseen äskettäin nimitetyt kolme uutta tutkimusprofessuuria sekä täydentävällä rahoituksella perustettavat tehtävät.

Ilmoita asiavirheestä