Pit­kä­per­jan­tai sulkee kaupat, maail­mal­la jopa ris­tiin­nau­lit­se­mi­sia

Suurin osa kaupoista on Suomessa kiinni tänään pitkänäperjantaina.

-
Kuva: Eljas Sallmén

Suurin osa kaupoista on Suomessa kiinni tänään pitkänäperjantaina.

Avoinna saavat kuitenkin olla kioskit, huoltamoiden yhteydessä olevat pienet päivittäistavaramyymälät sekä haja-asutusalueiden pienet päivittäistavarakaupat.

Pankit, postit ja Alkot ovat tänään suljettuina.

Suurin osa junista kulkee sunnuntaiaikataulujen mukaan. Linja-autojen kaukoliikenteen aikataulut kannattaa tarkistaa Matkahuollon verkkosivuilta, sillä bussiliikenteessä on tänään runsaasti poikkeuksia.

Äärikristittyjä naulattiin ristille Filippiineillä

Maailmalla pitkäperjantaina nähdään julmiakin perinteitä. Filippiineillä joukko äärikristittyjä on antanut ripustaa itsensä ristille vuosittaisessa pitkäperjantain rituaalissa.

Ristiinnaulittavat antoivat lyödä nauloja käsiensä ja jalkojensa läpi. Toiset rituaaliin osallistuneet ruoskivat selkänsä verille.

Julma perinne vetää Manilan lähelle vuosittain kymmeniätuhansia turisteja katolisen kirkon vieroksunnasta huolimatta.

Filippiinit on Aasian suurin katolinen maa. Uskovia on noin 80 miljoonaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä