Kemin ja Tornion seudulla on huono ajokeli lumi- ja räntäsateen vuoksi.
Kuva: Liikenneviraston kelikamera
Yksi henkilö on kuollut nokkakolarissa Tervolassa. Autoissa oli kaikkiaan kolme henkilöä. Kaksi heistä loukkaantui.
Onnettomuus sattui neljä kilometriä Tervolasta Keminmaahan päin. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuuspaikalla on lumi maassa.
Toinen ajoneuvoista oli ulkomaalainen.
Onnettomuus sattui puoli kuuden aikaan. Pelastus- ja raivaustyöt haittasivat liikennettä kolmen tunnin ajan.
Kemin ja Tornion alueella varoitetaan hyvin huonosta ajokelistä. Kemissä on sattunut tänään lukuisia peltikolareita.