Moderni talo ra­ken­net­tiin van­hal­le alueel­le

Suurin osa Iskon alueen taloista on rakennettu 1950-luvulla

-

Kolmilapsinen perhe myi rivitaloasuntonsa ja ryhtyi etsimään tonttia omakotitalolle. He osallistuivat myös kaupungin tonttiarvontaan, mutta arpaonni ei osunut kohdalle.
Sitten olikin vuorossa yksityisten tonttien tutkiminen. Niitä oli valkattavana 20, jotka kaikki käytiin yksitellen läpi.

Rouva ihastui Iskossa olevaan tuhatneliöiseen tonttiin, jossa oli purkukuntoisia rakennuksia. Aluksi miehen mielestä tontti oli väärällä puolella jokea.
Lopulta hyvät liikenneyhteydet ratkaisivat, bussit kulkevat sopivasti ja autollakin pääsee helposti kaikkialle, joten tontti kelpasi koko perheelle.
”Soittelin seuraavaksi purkufirmoja läpi. Kilpailuttaminen kannatti, kallein tarjous oli
20 000 euroa ja halvin 7 000 euroa”, perheen äiti muistelee.
Vanhan talon ja piharakennuksen purku oli yllättävän nopeaa, siihen kului rakennusjätteen poisviemisineen vain kaksi päivää.
Arkkitehti Tapani Takkunen kuunteli perheen talotoiveita. Perheen äiti haaveili keittiön työtason taakse sijoittuvasta  ikkunasta, mutta se jäi toteutumatta, koska arkkitehdin mielestä keittiötä ei ehkä kannattaisi sijoittaa niin muun muassa tontin ilmansuunnan ja talon asettelun näkökulmasta katsottuna.
”Sovimme, että keittiöön tulee saareke. Halusimme myös, ettei yläkerta ole kokonaan avoin alakertaan, jolloin talossa ei kaiu.”
Keittiöön perheen äiti halusi yhden seinänpituisen mustan eleettömän korkean kaapiston. Valkoiseen, kivitasoiseen saarekkeeseen sijoitettiin myös vesipiste, induktiotaso ja kalusteuuni. Perinteiset liesikupumallit eivät miellyttäneet, valinta osui teräksiseen putkimalliin.
Yläkertaan sijoitettiin lasten ja vanhempien makuuhuoneet. Alakerrassa keittiö ja olohuone ovat avointa tilaa, jonka keskellä on paikalla muurattu varaava takka.
Takan pesään on muurattu pykälät, joiden varaan voi laittaa ritilän, jonka päällä voi tehdä ruokaa.  Alakertaan mahtuu myös musiikkihuone ja kodinhoitotiloja.

Noin kaksisataaneliöisessä talossa on haluttu huomioida alueen henki ja rakennettu myös puulla lämpiävä pihasauna tontin laidalle.
Mukava yksityiskohta talossa ovat seinän sisään liukuvat väli-ovet. Ne eivät vie huonetilaa ja antavat huoneiden kalustamiselle enemmän vaihtoehtoja.
Omakotitalon suunnittelu ja rakentaminen veivät puolitoista vuotta. Rakentaminenkin oli huoletonta, koska perhe antoi sen toteutettavaksi yritykselle, jolloin ei tarvinnut itse miettiä aikatauluja. Muuttamaan perhe pääsi uuteen taloonsa toukokuussa.
Kodin väritys noudattaa rauhallista linjaa, vaaleaa, harmaata ja hieman mustaa. Entisen kodin kalusteet istuvat kuin olisivat tänne hankittu.
Uutta on ainoastaan lattiavalaisin, jonka aviomies hankki vaimolleen yllätyksenä. Kun perheen muuttopäivä oli, ensimmäinen mitä vaimo näki uudessa kodissaan, oli haaveilemansa hollantilainen designvalaisin.
Naapurustokin on ehtinyt tulla tutuksi.  Lapset ovat saaneet käydä naapureissa syömässä marjoja ja silittämässä lemmikkejä.
”Täällä vanhalla alueella asutaan pitkään ja naapurit tulivat heti alussa toivottamaan meidät tervetulleiksi”, perheen äiti kiittelee.
Ensi kesäksi jäävät pihatyöt, mutta muuten on valmista.

Ilmoita asiavirheestä