Mikko Hirvonen sai ajaa maltilla yön tauolle Italian MM-rallissa, kun liki kaikki muut lajin kärkinimet keskeyttivät. Hirvonen johtaa kilpailua tämän päivän jälkeen 1.09 minuutilla ennen venäläistä Jevgeni Novikovia.
- Olisi ollut kiva ajaa tosissaan muita vastaan, mutta eihän se minun vika ole, kun muut ukot tippuivat yksi kerrallaan, Hirvonen veisteli kisapäivän päätteeksi.
Tänään rallin keskeyttivät kilpailua johtanut Sebastien Loeb ulosajon tuomaan ohjausvikaan sekä Fordin kaksikko Jari-Matti Latvala ja Petter Solberg, molemmat ulosajoon.
Latvala keskeytti kilpailun neljänneltä sijalta ulosajoon toiselle erikoiskokeelle. Rytäkässä hän teloi ajokkinsa keulan aidan tolppaan. Hän muisteli, että auton pohja kolahti napakasti kiveen hieman ennen ulosajoa.
- Sen jälkeen autossa alkoi tuntua jäähdytysnesteen hajua. Kysyin Miikalta (Anttila), että näkyykö mittareissa mitään. Yritin katsoa itsekin mittareita ja siinä minulta meni vähän nuotti ohi, ja oikealle kääntyvä mutka tuli silmille, Latvala muisteli.
Latvala jatkanee rallia huomenna.